Saaristo Poker Run ottaa askeleen kohti festivaalia

Saaristo Poker Run 2018. Kuva: Yksityinen

Nopeiden veneiden kilpailun lisäksi tämän vuoden tapahtumassa on enemmän tapahtumia myös maalla.

Paraisten Vierasvenesatamaan rakennetaan Saaristo Poker Runin yhteyteen 28.–30. kesäkuuta noin tuhannen henkilön festivaalialue.

Poker Run -tapahtumat, joita järjestetään eri paikkakunnilla ympäri Suomea (mm. Hangossa, Vaasassa ja Ahvenanmaalla), järjestäjänä toimii eri paikallisten kumppaneiden kanssa yhteistyössä Speed & Powerboat Society. Tapahtumalla, joka järjestetään nyt neljättä kertaa myös Paraisilla ja Turun saaristossa, on 10–12 Pauli Peisan johdolla toimivaa paikallista toimijaa.

Itse ajoreitti kulkee hieman eri reittiä kuin aikaisemmin, mutta suurelta osin se noudattaa aikaisempien vuosien konseptia. Välisatamia ovat Airisto, Nauvo ja Velkuan Teersalo.
Tärkeintä reitin kiertämisessä ei ole nopeus vaan meininki. Venekunnat keräävät reitin varrelta pelikortteja ja parhaan käden saanut venekunta voittaa.

– Tietenkin oli tärkeää vaihtaa hieman reittiä, koska olemme paikalla jo neljättä kertaa, mutta suurin uutinen on se, että after party -alue sijaitsee Paraisten Vierasvenesatamassa ja siellä on enemmän festivaalitunnelmaa, sanoo Peisa.

Varsinaiselle reitille lähtö tapahtuu lauantaina kello 11.30 ja vesijetit (jotka ovat mukana tänä vuonna) lähtevät puoli tuntia myöhemmin. Veneiden Maaliintulon lasketaan tapahtuvan noin kello 16 ja vesijettien puoli tuntia myöhemmin. Palkintojen jako tapahtuu lauantaina kello 19.30.

Jos joku haluaa tulla tutustumaan veneisiiin, tapahtuu se parhaiten aamupäivällä ennen lähtöä.

Veneiden lisäksi järjestetään samana päivä autojen kruisailutapahtuma, jolla on eri järjestäjät.

Paikalliset järjestäjät Pauli Peisa (vas.) ja Daniel Strömborg (oik.). Kuva: Mikael Heinrichs

Festivaalialue aidataan 27.6.–1.7. ja perjantaina ja lauantaina kello 18 eteenpäin alueelle on pääsymaksu ja se on kielletty alle 18-vuotiaille.

Perjantaina esiintyy jazzia ja DJ-musiikkia yhdistelevä turkulaistrio SÄX sekä bilebändi Kakkupojat ja DJ.

Lauantaina puolestaan esiintyy musiikki-instituutti Arkipelagin yhtye DeLuxe jo kello 14.00 (pääsymaksuton tilaisuus), kun taas Arkipelagin Sticks & Stones avaa iltatilaisuuden, missä esiintyy trubaduuri Kristian Roso ja illan kohokohtana paraislaisyhtye TrrTrrTrr tekee kesän ainoan esiintymisensä Paraisilla.

– Festivaalialue suljetaan molempina iltoina kello 2 ja lauantaina viralliset jatkot ovat yökerho Cubessa, kertoo Peisa.

Peisa myöntää ajatelleensa jo aikaisemmin ottaa askeleen kohti elävää musiikkia sisältävää tapahtumaa, mutta on vasta nyt päättänyt ryhtyä toimeen.

– Paraisilla on sen suhteen pieni tyhjiö ja siksi päätimme yksikertaisesti kokeilla. Näemme sitten, miten se onnistuu ja onnistuessaan jatkamme varmasti myöhemminkin.

Saaristo Poker Run on Peisan mukaan osanottajamäärältään tapahtumista suurin Suomessa ja toivoo, että se myös pysyy sellaisena tämänkin kesän jälkeen.

– Viime vuonna Velkuan Teersalossa alueella vieraili 2 000 henkilöä ja hyvin väkeä oli myös Airistolla. Nyt toivomme, että sama tapahtuu myös Paraisilla.

Saaristo Poker Run on lisäksi ainoa suomalaisista Poker Run -tapahtumista, joka edelleen kunnioittaa alkuperäistä ideaa, että Poker Run on hyväntekeväisyystapahtuma – jokaisesta maksetusta osanottajamaksusta järjestäjät tilittävät 10 euroa Pidä Saaristo Siistinä -yhdistykselle.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi
käännös Timo Järvenpää

2 Kommentia

  1. Juttu herättää kysymyksiä, joihin ei anneta vastausta:
    ”Saaristo Poker Run ottaa askeleen kohti festivaalia”. Minkä ihmeen askeleen ja miksi?
    ”Tärkeintä reitin kiertämisessä ei ole nopeus vaan meininki”. Millainen meininki ja miksi kisa on nopeille veneille eikä esimerkiksi purjeveneille, kun tarkoituksena on kerätä reitin varrelta pelikortteja ja parhaan käden saanut venekunta voittaa?
    ”… suurin uutinen on se, että after party -alue sijaitsee Paraisten Vierasvenesatamassa…”. Miksi se on uutinen?
    ”Poker Run on hyväntekeväisyystapahtuma”. Miksi sitten alueelle on pääsymaksu ja se on kielletty alle 18-vuotiaille? ”… jokaisesta maksetusta osanottajamaksusta järjestäjät tilittävät 10 euroa Pidä Saaristo Siistinä -yhdistykselle”. Entä pääsymaksuista?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*