Peppipitkätossu-asenne

Kun kerron ihmisille, että pidän leirintäaluelomista perheen kanssa, on reaktio toisinaan, että se kuulostaa vaivalloiselta. Mutta minä näen sen kätevänä tapana matkustaa. Me emme vaella pakkaukset selässä, joka sekin on hieno kokemus.

Me elämme leirintäalue-elämää ja se on jotain aivan muuta. Leirintäalueella vaikeinta yleensä on pitkä matka vessaan. Eikä kovin hauskaa ole yöllä, ukonilmalla. Mutta muuten on pelkkää luksusta telttailla oman auton vieressä. Siellä meillä on kaikki mitä tarvitsemme, aika hyvin järjestettynä, joten jos joku ilta päätämme majoittua hotellissa, on se monimutkaisempaa. Yhtäkkiä meidän täytyy ottaa ainakin yksi tavara jokaisesta kassista, sillä emme voi ottaa kaikkia matkatavaroitamme hotellihuoneeseen.

Aion tehdä sekä sellaista mitä haluan, että tuntea iloa tekemällä jotakin mitä muut haluavat.

Pari viikkoa matkassa vaikuttaa yleensä siihen, miten koemme ympäristömme. Samalla tavalla kuin partioleirillä, missä metsä on kotimme. Viime viikon leirillä oli mukana pieni perheenjäsen, joka sanoi äidilleen: ”Katso, nuo istuvat lattialla ja soittavat kitaraa!”

Näin on, vastasi äiti, ”mutta sitä kutsutaan maaksi.” ”Sen nimi on myös lattia”, huomautti lapsi. Juuri niin se on. Leirintämatkoillamme istumme ruokapöydässä ja syömme illallisemme lattialla telttamme etukatoksen alla.

Partioleirillä kuulin myös kommentin, joka on hyvä ohjenuora niille, jotka haluavat hieman luksusta lomallaan. Sudenpentu: ”Koska kioski avataan?” Johtaja: ”Illallisen jälkeen.” Sudenpentu:

”Sitten syön supervähän ruokaa, jotta jaksan syödä paljon karkkia sen jälkeen.”

Johtaja vastasi jotenkin siihen malliin, että se joka ei syö ruokaa, ei saa myöskään ostaa karkkia, mutta minä seison enemmän sudenpennun peppipitkätossuasenteen takana. Se on tärkeää minulle, joka yleensä ajattelen, että ensin teen mitä minun täytyy, jotta voin sitten sen jälkeen nauttia mistä haluan. Ymmärrän kuitenkin, että ne jotka ajattelevat toisin, ovat viisaita. Parempi aloittaa tekemällä sitä mitä haluaa, että voi varmistaa ehtivänsä tekemään sen.

Kun olen kirjoittanut tämän kolumnin, alkaa minun kesälomani ja aion haastaa itseni tekemään sen mitä haluan ennen kuin minun täytyy. (Joitakin, joita täytyy, on varmasti loman aikana?) Kun lapsilla on hauskaa, ja kun nukkumaanmenoaika on mennyt, aion kuunnella ja mennä sillä, sen sijaan että nalkutan hampaiden pesulla.

Aion tehdä sekä sellaista mitä haluan, että tuntea iloa tekemällä jotakin mitä muut haluavat. Toivon, että sinä joka olet lukenut tänne asti, onnistut avautumaan ja ottamaan vastaan, mitä kesä tarjoaa, välittämättä siitä oletko lomalla, teetkö töitä tai jotain siltä väliltä.

Tove Hagström
Opettaja, psykodraamaohjaaja ja yksityisyrittäjä

käännös Timo Järvenpää

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*