Neljä kuukautta evakossa – Paraisten lukiolla kaikki hyvin

Lukion toisella luokalla opiskeleva Olivia Toukola ja Paraisten lukion rehtori Ari Rintanen ovat toistaiseksi olleet tyytyväisiä uuteen kotiinsa. Kuva: Timo Järvenpää

Paraisten lukion sisäilmaongelmat ja se aiheuttama muutto tämän vuoden keväällä ei ole kovinkaan paljon vaikuttanut päivittäiseen koulunkäyntiin.

Paraisten kaupunki on viime aikoina taistellut voimakkaasti omistamiensa rakennusten sisäilmaongelmien kanssa. Yksi näistä kohteista on ollut perinteikäs ja vanha suomenkielisen Paraisten lukion kiinteistö koulukeskuksessa. Viime talvena ongelmat aiheuttivat sen, että lukio oli pakotettu muuttamaan väistötiloihin. Onneksi tällaiset tilat löytyivät läheltä, ammattiopisto Axxellin tiloista.

– Vanhassa paikassa saimme tottua isoihin ja hulppeisiin tiloihin ja onhan tässä ollut totuttelemista. Täällä kun ei ylimääräistä tilaa ole. Parempi tämä joka tapauksessa on kuin se, että olisimme joutuneet jonnekin parakkeihin, toteaa Paraisten lukion rehtori Ari Rintanen.

Kaksi vaihtoehtoa näköpiirissä

Tämän hetken tilanteen mukaan Paraisten lukio toimii näissä väliaikaistiloissa ainakin käynnissä olevan ja sitä seuraavan lukuvuoden. Mitä jatkossa sitten tapahtuu, siitä saatetaan päättää jo tämän syksyn aikana.

– Tässä asiassa on kaksi eri vaihtoehtoa. Yksi on se, että myös ruotsinkielinen lukio muuttaa tänne ja toinen on se, että me menemme takaisin koulukeskukseen, sanoo Rintanen.

Helppo muutto

Muutto väistötiloihin tapahtui lopputalvella helmikuun talviloman aikana, jonka jälkeen opettajat ja oppilaat siirtyivät luontevasti uusiin tiloihin.

– Muutto sujui nopeasti ja helposti. Tavaraa oli paljon. Olimme kuitenkin opettajakunnan kanssa valmistelleet muuttoa jo syksystä lähtien. Tavarat kulkivat hyvin ja saimme tilat käyttöön heti lomien jälkeen, jatkaa Rintanen.

Koska uudessa paikassa ei tilaa ollut entisenlaisesti, jouduttiin tavaraa heittämään pois ”kovalla kädellä” ja osa tavaroista käytettiin Nilsbyn tukikohdassa puhdistettavana ennen Axxelliin siirtoaan.

– Alussa meillä oli kyllä jonkin verran totuttelemista, mutta aika mukavasti ja nopeasti me kuitenkin sopeuduimme, kommentoi lukiossa toisella luokalla opiskeleva Olivia Toukola.

Logistisia haasteita

Kaikkea opetusta ei kuitenkaan voida Axxellin tiloissa suorittaa, sillä muun muassa kuvataiteelle, kemialle ja fysiikalle sekä liikunnalle sieltä ei tarvittavia tiloja löydy. Tämä tarkoittaa sitä, että oppilaat joutuvat koulupäivän aikana jonkin verran kulkemaan oppitunneille Axxellin ja koulukeskuksen väliä.

– Alussa se oli vähän hankalaa, kun siirtymäajat olivat lyhyet, mutta nyt olemme saaneet varattua niillekin enemmän aikaa ja se toimii. Oikeastaan vanhoja tiloja ei ole yhtään ikävä. Nämä ovat modernimmat ja täällä on meille oppilaille enemmän tilaa, jatkaa Olivia Toukola.

Näitä siirtymiä varten on suunniteltu myös sellaista mahdollisuutta, että koulu hankkisi omia polkupyöriä, joilla näitä siirtymiä voitaisiin suorittaa. Tämä ajatus ainakin Olivian mielestä tuntuu käytännölliseltä ja järkevältä.

– Tosi fiksu idea, hän sanoo.

Joidenkin oppituntien ajallisessa sovittamisessa on myös ollut pieniä vaikeuksia, sillä yläkoulussa tunnin pituus on 45 minuuttia ja lukiossa 75 minuuttia. Myös opettajille lyhyet siirtymät aiheuttavat pikkuongelmia, lähinnä tuntien valmistelussa. Muun muassa kemian tunneille materiaalin ja aineiden valmiiksi laittamiselle jää välillä vähän aikaa.

– Näihin ongelmiin ollaan saamassa kyllä ratkaisu, kommentoi Rintanen.

Yhteistyö jatkuu välimatkasta huolimatta

Koulukeskuksessa sekä suomenkielisen että ruotsinkielisen lukion välinen yhteistyö sai mukavan alun, mutta nykyisen etäisyyden vuoksi oppilaat ovat jättäneet joitakin kursseja valitsematta.

Kaksikielisessä kaupungissa molempien kieliryhmien yhteiselo on ehdottomasti tärkeää.

– Yhteistyö ei ole kuitenkaan loppunut ja joitakin yhteisiä kursseja on edelleen, huomauttaa Rintanen.

Kaiken kaikkiaan on selvästi aistittavissa, että sekä rehtori, opettajat ja oppilaat ovat tällä hetkellä tyytyväisiä väistötilojen olosuhteisiin ja erityisesti paikan siisteyttä kiitellään.

– Täällä on todella siistiä ja varsinkin ruoka on omaa luokkaansa. Ruokala on viihtyisä, oppilailla on oma oleskelutilansa, tilat ovat hyvät ja nykyaikaiset, toteavat molemmat.

Toki Rintanen myös huomauttaa, että tällä hetkellä kaikki vaikuttaa hyvältä, mutta pidemmältä ajalta tieto vielä puuttuu – muun muassa talvi on vielä kokematta.

Tästä herää – ainakin toimittajalle – kysymys, onko Paraisten lukiolla nyt siis kaikki hyvin ja paluuta koulukeskukseen ei edes haluta? Vanhaan lukiorakennukseen ei kuitenkaan ole enää paluuta, se on selvää.

Timo Järvenpää
0400-242 131/timo.jarvenpaa@aumedia.fi

Lue myösOpiskelijat auttavat toisiaan – på båda språken

Lue myösJatkoaikaa kouluselvitykselle

1 Kommentti

  1. Vanha huonokuntoinen lukio joutaa eläkkeelle ja uutta tilalle seuraavaksi 50 vuodeksi. Kokonaistaloudellisesti edullisin ratkaisu. Ja varmasti paras vaihtoehto kaikkien terveydelle myös.
    Jos kouluasioihin ei panosteta niin Paraisten tulevaisuus on siltäkin osin heikoilla kantimilla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*