Kun autokuume iskee

Meille tuli tänne toimitukseen pari viikkoa sitten kaksi autoa – toinen aivan uusi ja tuliterä ja toinen ”parhaita päiviään” Kemiönsaarella ÅU:n paikallistoimituksessa viettänyt.

Oma autoni on kahdeksan vuotta vanha käytettynä neljä vuotta sitten hankittu farmaridiesel, jonka hankin aikoinaan siitä syystä, että silloinen työni vei minua viikoittain Helsinkiin – joskus pari-kolmekin kertaa viikon aikana – ja halusin säästää polttoainekuluissa.

En siis hankkinut viimeisintä autoani saatuani autokuumeen vaan käytännön syistä. Mutta mikä se sellainen autokuume sitten on ja miten se iskee? Vai onko sellaista autokuumetta edes olemassakaan vai onko se vain pelkkä urbaani legenda?

Onko sellaista autokuumetta edes olemassakaan vai onko se vain pelkkä urbaani legenda?

Olen elämässäni omistanut lukuisia eri autoja: pari Saabia, pari Volkswagenia + pari kuplavolkkaria, Talbotin, pari Mersua, Toyotan, Mazdan, pari Nissania, BMW:n, Opelin, Volvon, Peugeotin, Citroenin, pari Fordia, Dodgen ja nykyisin ajelen Renaultilla.

Jos tarkemmin asiaa mietin, niin pari kertaa se autokuume on iskenyt tai ainakin olen sen sellaiseksi tulkinnut. Se on iskenyt vähän salakavalasti, mutta ainakin kerran muistan sen tulleen siten, että olimme ostamassa silloiselle avovaimolleni autoa ja siinä samalla tuttu autokauppias näytti uusinta hankintaansa ja minä totesin sen auton nähtyäni, että minä haluan myös tuollaisen.

Uskokaa tai älkää, mutta kun olimme tehneet avovaimon autosta kaupat, teimme heti perään toiset autokaupat. Yhden aiotun kaupan sijasta ostimmekin kaksi autoa.

Mutta oliko tuo nyt sittenkään autokuumetta? Kutsuisin sitä mieluummin hetken mielijohteeksi – vieläpä kalliiksi sellaiseksi. Okei, tämä ei siis ollut autokuumetta. Mietitäänpä vielä. Jep, nyt muistuu mieleen.

Olin pari vuosikymmentä sitten USA:ssa silloista avovaimoani tervehtimässä hänen ollessaan stipendiaattina Texasin yliopistossa ja sain silloin muutaman viikon ajan nautiskella auton ajosta automaattivaihteisella jenkkiautolla.

Kotiin palatessa oli itsestään selvää, että silloinen vanha ja rupinen dieselvolkkari ei enää minulle kelpaa, vaan astelin autokauppaan ja sanoin tutulle (käytettyjen autojen) autokauppiaalle, että haluan itselleni auton, jolla ajaminen maistuu nisuselta! Ajoinkin sitten kaupasta ulos kauppiaan entisellä omalla kaksisatasella bensamersulla! Tämä ostos oli autokuumeen tulosta – olen aivan varma, että kyseessä oli autokuume!

Vai onko sitä sittenkin toisenlaista autokuumetta? Kuulemma on. Siis sellaista, että selataan automainoksia, roikutaan netissä päivät pitkät, vertaillaan eri automerkkejä ja käydään autokaupoissa katselemassa eri autoja ja sitten loppujen lopuksi löydetään se auto, joka halutaan. Minä en sellaista autokuumetta tunne. Minä olen enemmän sellainen hetken mielijohteesta toimiva – niin kuin monessa muussakin asiassa. Veikkaisin, että en ole ainoa.

Miksi sitten kirjoitan autokuumeesta, kun taloon on juuri tullut kaksi autoa? Ehkä juuri siksi.

Timo Järvenpää
0400-242 131/timo.jarvenpaa@aumedia.fi

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*