Kotiseutu

Maistellaanpa sanaa kotiseutu. Maistuuko se vain vanhalta talolta, kansantanssilta ja käyttökelvottomilta maanviljelystyökaluilta? Ne ovat tärkeä osa kulttuuriperintöämme, joita kannattaa vaalia, me tarvitsemme historiaamme.

Mutta kotiseutu on paljon enemmän.

Jokaisella on kotikunta ja kansalaisuus, siitä pitävät viranomaiset huolta. Poikkeuksena voivat olla paperittomat, mutta siitä ongelmasta voidaan kirjoittaa toinen kolumni.

Kotiseutua ei määritellä viranomaisten päätöksellä, jokainen valitsee oman kotiseutunsa. Kotiseutu voi olla alue tai seutu, missä suku on asunut sukupolvien ajan, missä tuntee itsensä kotoisaksi.

Yksinkertaisesti paikka, mistä oma identiteetti tulee.

Minun kotiseutuni on kulttuuriperintö, jota vien eteenpäin katkeamattomana sukupolvien ketjuna, josta voin tunnistaa itseni.

Toisille kotiseutu on uusi, jännittävä paikka, jonka on valinnut tai minne on ajautunut.

Joillekin kotiseututunne on voimakas yhteenkuuluvuus, joillekin sanalla kotiseutu ei ole mitään merkitystä, ainakaan tiettyinä aikoina elämässään.

Kotiseutu on kuin silta, jota pitkin ihmiset ovat kulkeneet ja kulkevat historiastamme tulevaisuuteen.

Kotiseututyö, joka nostaa esille kulttuuriperintömme, on tärkeä elementti sillan rakentamisessa. Yhtä tärkeää kuin vapaaehtoisten työ urheiluseuroissa, nuoriso-orkestereissa, kuoroissa ja muissa lähiyhteisön tärkeissä yhteyksissä. Yhteenkuuluvuus ja yhteisöllisyys on valtava voimavara. Jos tuntuu, että voi ja haluaa saavuttaa jotain positiivista ja arvokasta lähiympäristölleen – niin on todennäköisesti korkeimman luokan kotiseutuaktiivi. Kotiseutu ei aina ole pelkkä paikka. Se on ajattelutapa, olennainen osa identiteettiä ja asiayhteys, jossa me itse olemme palapelin osanen.

Voimme valita korostavamme yhteenkuuluvuutta eurooppalaisina, pohjoismaalaisina, suomalaisina, turunmaalaisina tai ehkä paraislaisina. Meidän identiteetissämme suhteessa paikkaamme maan päällä, on monta kerrosta, mikään ei ole väärin tai oikein, toinen ei sulje toista pois. Meillä on yksinoikeus määritellä identiteettimme itse.

Valitettavasti on olemassa voimia, jotka haluavat kieltää ihmisiltä oikeuden määritellä oman yhteenkuuluvaisuutensa ja siten kotiseutunsa.

”Sinä et ole yksi meistä, sinulle ei ole oikeutta olla täällä. Mene takaisin sinne mistä tulitkin!” Olemme kuulleet sanottavan noin tai vastaavalla tavalla?

Kyseessä on samat voimat, jotka haluavat yksinoikeuden yhteisiin symboleihimme ja historiaamme. Minusta tuntuu pahalta nähdä, kuinka jotkut ääriryhmät heiluttavat Suomen lippua – myös minun lippua – omien ihanteidensa ja arvojensa puolesta, jotka ovat kaukana, kaukana niistä, jotka minä määrittelen kotiseudukseni ja identiteetikseni.

Minun kotiseutuni on kulttuuriperintö, jota vien eteenpäin katkeamattomana sukupolvien ketjuna, josta voin tunnistaa itseni. Jos se määritellään paikaksi, se on Turunmaan eteläinen saaristo.

Jos kotikaupunki määritellään osana identiteettiä ja elämänfilosofiaa, on kotiseutu avoin ja vieraanvarainen paikka, joka perustuu historiaamme, arvoihimme ja tapaamme elää.

Folke Öhman
kirjoittaja on Paraisten entinen kaupunginjohtaja

käännös Timo Järvenpää

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*