Yrittäjiltä tarvitaan nyt luovuutta ja positiivista ajattelua

Stormälö stugby ligger avsides, vilket Jenny Johansson ser som en positiv sak. Foto: Privat
Stormälön mökkikylän Jenny Johansson yrittää suhtautua tilanteeseen positiivisimman kautta. Kuva: Yksityinen

Monet yrittäjät tekevät kaikkensa, jotta asiakkaat eivät kaikkoa ja turvatakseen omansa ja työntekijöidensä talouden.

Keskuskauppakamarin eilen aamulla julkaiseman yrittäjyyskyselyn perusteella näyttää siltä, että kolmasosa yhteensä 4 000 vastanneesta yrityksestä on huolissaan uhkaavasta konkurssista koronavirusepidemian seurauksena.

Puolet yrityksistä kertoo, että irtisanomiset tai lomautukset ovat lähikuukausien aikana ajankohtaisia. Haasteita on monia – ja useita tukiryhmiä on jo perustettu sosiaalisissa medioissa.

Praktia palvelee parhaansa mukaan

Rauta- ja rakennustarvikekauppa Praktia Paraisilla lupaa ilmaisen kotiinkuljetuksen peräkärryllä viiden kilometrin säteellä sekä mahdollisuuden noutaa valmiiksi pakatut tuotteet.

– Tilauksen voi tehdä puhelimitse tai sähköpostilla ja sopimalla noudon tai kuljetuksen. Pidemmälle menevät toimitukset voidaan sopia myös erikseen, sanoo Praktian toimitusjohtaja Arnold Uschanoff.

Praktian toimitusjohtaja Arnold Uschanoff haluaa palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin. Arkistokuva

– Nykyisille tiliasiakkaille nouto on hyvin sujuvaa ja tarvittaessa uuden tilin voi avata sähköpostilla. Nyt pitää reagoida ja tehdä parhaansa tässä hankalassa tilanteessa, johon emme voi vaikuttaa.

Uschanoff ei ollut vielä tiistaina huomannut, että asiakasmäärä liikkeessä olisi merkittävästi vähentynyt. Koska rakennus- ja korjaustöiden sesonkiaika on alkamassa, ovat varastot hyvin varusteltuja.

– Tavarantoimittajamme ovat myös luvanneet tehdä parhaansa, jotta toimitukset toimisivat normaalisti, hän sanoo.

Mökkikylässä yritetään positiivisuuden kautta

Stormälön mökkikylässä yrittäjä Jenny Johansson yrittää nähdä tilanteen positiivisena.

– Useat lähiaikoina tulevista Baltian maiden kalastuslomailijoistamme ovat peruuttaneet vierailunsa, mutta myöhemmin olevia ei ainakaan vielä ole peruutettu. Suomalaiset ovat pitäneet varauksensa ja lisäksi meillä on muutamia työmatkalla olevia virolaisia ja puolalaisia, jotka ehtivät tänne ennen kuin rajoitukset alkoivat, hän sanoo.

Hän myöntää, että tilanne on hänen osaltaan parempi kuin hotellien, koska paikka on kaupunkikeskusten ulkopuolella ja keskellä luontoa – ja kaikki asukkaat asuvat omissa mökeissään. Siivoukseen ja kaikkien pintojen desinfiointiin hän kiinnittää erityistä huomiota.

– Näen sen myös etuna, toisin sanoen sen sijaan, että asuu kerrostalossa, voi valita mökin keskeltä luontoa eikä tarvitse huolehtia hisseistä ja suurista väkijoukoista.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi
käännös Timo Järvenpää

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*