Yhtä ja toista ihmeellistä

Karusellen-päiväkodin saneerausasiassa oli näköjään päästy eteenpäin, kun urakoitsijat oli valittu tehtäviinsä.

Tästä tuli mieleen kysyä yksi tärkeähkö asia urakoitsijoista – eli onko kaupunki tehnyt tilaajavastuulain mukaiset selvitykset yhtiöistä, jotka urakat tekevät? Kohdistuiko valinta halvimpiin urakoitsijoihin vai mietittiinkö myös sitä, tuleeko työ tehtyä kunnolla loppuun asti ettei urakoitsijalta lopu rahat kesken työn tai sitten lattiavalut eivät kuivu?

Mitenkä muuten töitten valvonta on järjestetty eli käykö tilaajan edustaja myös paikalla katsomassa työn edistymistä vai onko urakoitsijalla vapaat kädet töitten suhteen?

Träskin koulun korjaustyöstä näyttää tulevan ikuisuuskysymys, kun vaihtoehtoja on haitaksi asti. Ensin näköjään tehdään suunnitelmia miten järjestetään asioita, mikä tunnetusti kestää ja sitten kun se on tehty niin sitten mietitään, että minne se koulu rakennetaan vaiko vuokrataan. Jossakin vaiheessa se päätöskin tulee.

Mikä muuten on nykyisessä koulussa vikana paitsi sisäilma jos monta kertaa on tehty korjauksia ja lisäyksiä?

Eipä muuten ole Träskin koulu ainut tapaus Paraisilla kun suunnittelutyö ei oikein mene putkeen. Kuka tai missä nämä suunnitelmat tehdään, kun fyrkkaa palaa varsin paljon kun tehdään hienoja kuvia joissa asian voi nähdä paperilla.

Eikös muuten kaupungilla ole oma suunnitteluosasto, joka tekee toinen toistaan hienompia suunnitelmia kaikesta mahdollisesta, eli sieltäkö ne tulevat vai jostain ulkopuoliselta firmalta? Suunnitteluhommassa ihmetyttää tämä Reimarin risteykseen tuleva ympyrä, kun sen suunnitteluun kulutettiin päättyvänä vuonna rahaa 45 000 euroa. Lienen sen verran tyhmä, etten käsitä asiaa, kun 0,5 kilomerin päässä on samanlainen ympyrä, niin miksi täytyy tehdä uudet suunnitelmat, kun toteutus kuitenkin kestää koulukampuksen rakentamisen takia.

Vuosi vaihtuu, mutta jatkuuko kaikki samaan tahtiin jää nähtäväksi. Kaikesta huolimatta hyvää uutta vuotta 2020.

Tapio Karikko

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*