Näin vuoden lähestyessä loppuaan on usein tapana pohtia mennyttä vuotta ja sen kohokohtia sekä pohtia tulevaa – ja tehdä myös uuden vuoden lupauksia, joista tosin olen pidättäytynyt jo usean vuoden ajan.
Minulle vuoden kohokohta oli tietysti Suomen jalkapallomaajoukkueen eli Huuhkajien selviytyminen EM-kisoihin. Tätä olin monen muun suomalaisen jalkapallon ystävän kanssa odottanut jo vuosia ja välillä jo menettänyt uskonikin siihen. Kuinka monta kertaa sitä olikaan tullut sanottua, karsintojen lohkoarvontojen tultua, että ”nyt muuten mennään kisoihin, sillä nyt on niin helppo lohko” ja sitten petytty raskaasti.
Sitä kuuluisaa Unkari-ottelua en ole koskaan miettinyt, koska pitää muistaa, että jatkokarsinnassa Jugoslavia kohteli Unkaria sen verran kaltoin, että Suomella tuskin olisi ollut mahdollisuuksia, jos niihin peleihin olisi päässyt. Kisapaikka ei siis tuolloin ollut maalin päässä.
Toinen vuoden kohokohdista oli ehdottomasti Pargas IF:n nousu jalkapallon Kakkoseen. Olen nyt asunut Paraisilla reilut 17 vuotta ja tänne muuttaessani Piffen pelasi Kakkosta ja niitä aikoja on tullut kaivattua turhankin pitkään.
Minulta on myös kysytty jo tässä vaiheessa, kun PIF kohtaa kesällä FC Jazzin, että menenkö peliin – siis Porissa pelattavaan peliin – Piffenin kaulahuivi kaulassani. Olen sanonut, että tottakai menen, mutta onhan asialla myös toinenkin puoli. FC Jazzin kanssa olen kuitenkin ollut voittamassa Suomen mestaruutta, ollut mukana eurocupeissä ja ollut seuratoimijana seuran kultaisella 90-luvulla. Kyllähän se vähän maanpetturuudelta tuntuu, mutta se nyt vaan on nykyisin Piffen ja sillä siisti. Kuka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään, niin kuin sanotaan.
Yksi vuoden kohokohdista oli tietysti esikoistyttäreni Eveliinan valmistuminen ylioppilaaksi. Sen jälkeen en ollut enää perheen ainoa ylioppilas ja parin vuoden päästä saamme vielä kolmannenkin ylioppilaan perheeseemme sekä valmistuvan lähihoitajan. Ja sitten vielä hieman myöhemmin vuorossa on meidän käsipalloilijamme, jonka valmistumiseen toki on vielä muutamia vuosia. Omien lasten menestys on aina tärkeimpiä asioita ja ehdottomasti vuoden kohokohtia.
Minulle jokavuotinen vuoden viimeinen kohokohta on tietysti joulu, joka tältä vuodelta on taas ohi ja uutta odotetaan. Meillä kokoonnuttiin taas aattona ja joulupäivänä isolla joukolla nauttimaan yhdessäolosta, hyvästä ruuasta ja toki tietysti myös lahjoista. Vaikka joulun alusaika onkin kiireistä ja välillä aika tuntuu loppuvan, niin onhan se hienoa. Nautin omalla kierolla tavallani lahjojen ostamisesta ja jopa siitä siivoamisesta, vaikka annankin siitä muuta ymmärtää. Joulukinkku, sinappi ja jouluolut, voiko parempaa olla!
Ensi vuoden joulua joudutaan taas odottamaan vähän pidempään kuin normaalisti, koska ensi vuosi on taas karkausvuosi ja päiviä on siis yksi enemmän, mutta lupaan kestää sen ylimääräisen päivän tuottaman odotuksen ”kuin mies!” Niin ja ihan vaan tiedoksi, että seuraava juhlapyhä, jota odotan on totta kai seuraava joulu, johon on muuten enää 363 yötä.
Timo Järvenpää
timo.jarvenpaa@aumedia.fi
Kommentoi