Viikon varrelta

Löytyipä tuolta teknisten tukipalvelujen kokouksen esityslistalta kerrankin jotakin järkevää. Nimittäin mainostaulu, josta löytyy vaihtuva kuva mikä mahdollistaa erilaisten Paraisten alueella olevien tapahtumien mainostamista ohi ajaville autoilijoille.

Muutos on sikäli merkittävä kun nykypäivänä saattaa tien varressa olla pieni kyltti tikun nokassa, jota tuskin huomaa. Mainostaulu saattaa lisätä merkittävästi erilaisten tapahtumien yleisömääriä ja kukaties monet poikkeavat muuten vaan käymään keskustassa.

Toivoa vaan sopii, että ajatus myöskin toteutuisi ennen kesää. Tämä mainostaulu tulee näkymään Turusta Paraisille tuleville eli suunta on varsin hyvä. Toivottavasti käyttäjiä löytyy mainostaululle ja tietenkin mitä tulee olemaan hinta esitettävillä mainoksilla.

Yhteysalusten muuttaminen pikavuoroiksi yhdistämällä kaksi reittiä yhdeksi? Suurin syy on ELY-keskuksen mukaan rahapula ja kuljetettavien väheneminen. Voidaan tietysti kysyä onko esimerkiksi väen väheneminen tosiasia vai ei. Toinen ihmeellinen asia on se, että miksi, ei ympärivuoden saarilla asuvilta kysytä mitään?

Lieneeköhän asia niin, että maalaisjärki jäi taas käyttämättä, kun muutetaan toimivaa konseptia vallan kummalliseksi, lieneekö tämäkin jonkun esimiehen idea, mikä pitää toteuttaa hinnalla millä hyvänsä?

En myöskään mitenkään ymmärrä sitä missä säästetään, kun halutaan pikavuoro reiteille kahdesta syystä eli onko näitä laivoja olemassa yleensäkään? Tai sitten jos tämä pikavene ajaa enemmän kuin vanhat laivat, niin mistähän tulee säästö?

Luvalla sanoen omituista matematiikkaa, tietenkin tilanne on toinen jos nämä ihmealukset kulkevat vaikkapa sähköllä. Mikähän lienee näiden alusten sopimusten hinta verrattuna vanhoihin aluksiin? Mitähän tapahtuu näille ihmealuksille jos talvi on kova eli pakkastakin löytyy, jääkö reitit ajettua ja pysyykö vauhti ennallaan?

Kaupungin pitäisi siiten artikkelin mukaan rakentaa autokatokset saarissa asuville. Mitenkähän lienee kun kaupunki potee rahapulaa riippuen toki kohteesta ja toisaalta kuinka moni katokseen talvisin vorokin saattaa iskeä katosiin. Miten muuten olisi lämmin odotustila jos vaikka pikavuoro ei tulisikaan niin kuin on suunniteltu?

Tapio Karikko

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*