Vieläkin parempaa vuotta 2019 odotellessa

Paikallinen uutisvuosi 2018 huipentui tietenkin Airiston Helmi -yrityksen tiloihin eri puolilla Turunmaan saaristoa tehdyn massiivisen kotietsinnän yhteydessä. Itse asiassa sanapari ”Airiston Helmi” oli myös hakukonejätti Googlen listalla kakkosena, kun vertailtiin suosiotaan eniten vuoden aikana kasvattaneita hakutermejä Suomessa. Muita suosittuja hakuja olivat muun muassa Presidenttivaalit, tuhkarokko ja GDPR.

Lehden palstoilla sisäilmaan liittyvät ongelmat olivat jälleen valitettavan usein esillä. Muita useaan otteeseen otsikoissa olleita aiheita olivat Keskusrikospoliisin tutkinta Österbyntien vuoden 2017 lokakuun huoneistopaloon liittyen, Paraisten sosiaalitoimen ongelmat sekä luonnollisesti Arkea ja Airiston Helmi.

Yleisönosastolla piti alkuvuodesta odotetusti kiirettä, kun oli presidenttivaalien vuoro. Vuoden ahkerimman kirjoittajan titteli meni puolestaan taas kerran Tapio Karikolle, jonka kirjoituksia julkaistiin vuoden 2018 aikana yhteensä 43 kappaletta.

PK:n nettisivut saivat kauan kaipaamansa kasvojenkohotuksen toukokuussa. Music Box -musiikkistudiota käsitellyt juttukokonaisuus oli ensimmäinen joka hyödynsi uutta alustaa, mutta siitä ei ainakaan tilastojen valossa tullut mitään sen suurempaa klikkimagneettia.

Netin suosituimmat tekstit vuonna 2018 käsittelivät Aluehallintoviraston kritiikkiä lastensuojelua kohtaan (maaliskuu), City Gold -kultasepänliikkeen murtoa (elokuu), Vuokko Laihon ja Reijo Laineen hyvästejä Pireukselle (lokakuu), yökerho Frendin uusia omistajia (huhtikuu) sekä Julia Karlssonin valintaa Paraisten luciaksi (marraskuu). Siinä viiden kärki.

Suorat käsipallolähetykset ovat myös löytäneet oman kohderyhmänsä. Melko monet ovat hyödyntäneet mahdollisuutta seurata Pargas IF:n miesten käsipalloliigan kotiotteluita PK:n nettisivujen kautta.

Uuden vuoden aikaan erilaiset uudenvuodenlupaukset nousevat esille. PK:n puolesta voin jo nyt luvata, että tulemme vuoden 2019 aikana seuraamaan paikkakunnan suuria ja pieniä aiheita vähintään yhtä aktiivisesti kuin ennenkin. Joukkoon liittyy lisäksi useampi käsipari ensi viikosta alkaen.

Luvassa on takuuvarmasti mielenkiintoinen uutisvuosi, joka pitää sisällään paljon uutta.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi