Verta, hikeä ja tuskaa

Viime aikoina on joutunut pelonsekaisin tuntein seuraamaan raportointia eri puolilla maatamme ja naapurimaissa riehuvia metsä- ja maastopaloja. Koska satuin muutama viikko sitten viettämään vajaan viikon lomamatkalla Ruotsissa, tuli havaittua että siellä on jopa vieläkin kuivempaa kuin meillä.

Eräänkin suunnistuskilpailun yhteydessä kilpailijoita kehotettiin välttämään piikkikenkiä, koska kallioisessa maastossa oli niin suuri tulipalovaara mahdollisista kipinöistä johtuen.

Samoin Ruotsissa karjan hätäteurastukset nousivat otsikoihin huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa kuin meillä. Myös täällä meillä on nyt jouduttu toteamaan tilanne ja päättämään jo nyt eläinkannan vähentämisestä syksyn ja talven aikana – kun rehua ei kerta kaikkiaan riitä kaikille.

Hikeä on myös virrannut, paljon enemmän kuin olisi ollut tarve. Tietyt ihmiset reagoivat lämpöön enemmän kuin toiset ja etenkin pienillä lapsilla, vanhuksilla ja sairailla saattaa olla hyvinkin vaikeaa pitää omaa kehon lämpötilaa kurissa. Siinä syntyykin sitten jo hankalia ja mahdollisesti vaarallisiakin tilanteita.

Varsinkaan riittävää nesteytystä painottavia ohjeita ei kannata ohittaa. Kaikilla ei myöskään ole suhteellisen äänekästä ilmastointilaitetta työhuonetta viilentämässä. Tauot ovat siis paikallaan. Kun ilmastointi surraa, sähköä kuluu.

Se ei tietenkään ole mikään uutinen, mutta jouduttiinhan meilläkin sitä sähkön loppumista pelkäämään, kun Olkiluodon ydinvoimalan muuntaja putosi kantaverkosta.

Se oli varmasti erilaisten salaliittoteoreetikkojen jouluaatto. Kuten Ilkka Remeksen tuotannon ystävillekin.

Tuskaa lisää puolestaan se, että poliisilla on nyt aihetta epäillä rikosta Pyhärannan viime viikon metsäpaloon liittyen.

Poliisi aloitti luonnollisesti palonsyyntutkinnan ja siinä ilmenneiden seikkojen vuoksi, on asiassa käynnistetty myös esitutkinta rikosnimikkeellä yleisvaaran tuottamus.

Syttymisalueella on tehty metsätöitä paloa edeltäneen viikon ajan ja esitutkinnassa selvitetään työn mahdollista osuutta palon syttymiseen.

Tukholman läänissä julistettiin eilen totaalinen tulentekokielto. Se kattaa kaikenlaisen avotulen teon, mukaan lukien grillaamisen omalla tontilla ja varta vasten tähän tarkoitukseen tehdyissä grillipaikoissakin. Kielto koskee koko Tukholman lääniä j on voimassa toistaiseksi.

Myös meillä on metsäpalovaroitus päällä lähes koko maassa. Se ei tosin grillaamista kiellä – ainakaan vielä.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi