Verot ja muuta mukavaa

Veroprosentti sitten nousi 0,25 prosenttiyksikköä monista epämääräisistä puheista huolimatta. Olen erittäin pahoillani väärästä arvionnista koskien veroprosentin nousua. Puheita oli paljon puolesta ja vastaan joista yksi kannattaa nostaa esille erityisesti, kun siinä oli eriitäin paljon täyttä asiaa.

On nimittäin kyse siitä miten saadaan väkiluku nousemaan kaupungissa. Luettelo siitä, mitä maksaa kun muuttaa Paraisille: hulevesimaksu, veronkorotukset, unohtamatta kiinteistöveroa, samaten vesi on varsin kallista. Veronkorotukset eivät jää varmasti tähän yhteen ja ainoaan kertaan, kun papereista oli luettavissa seuraavan vuoden budjetista, niin siellä vilahti sana veronäyrin nosto.

Nimittäin nämä erilaiset ostopalvelut ja niihin kuluva raha nousee vuodesta toiseen puheista huolimatta, kun sitä budjettikuria ei vaan saada millään kiinni – aina menot laukkaavat karkuun.

Samassa kokouksessa eräs valtuutettu peräänkuulutti tekemässään toimintaohjeessaan suunnitelmallisuutta ja yhteistoimintaa. Eli kun nykypäivänä saattaa olla niin, että jokainen touhuaa ainoastaan oman osastonsa asioita, mutta ei juurikaan tiedä mitä naapuri tekee.

Samoin suunnitelmallisuus on varmasti hyvä asia, ettei käy niin että ensin tehdään ja sitten huomataan, että olisi pitänyt suunnitella ensin (hometalojen monet turhat korjaukset).
Träskin koulu on tällä kertaa hyvä esimerkki siitä, kun kiinteistöpomo sanoo ettei kannata korjata ja paikalliset ovat taas kokonaan toista mieltä. Omana mielipiteenäni sanoisin, että kannattaisi korjata kun paikka on varsin sopiva koululle.

Ehkäpä kiinteistöpomoa arveluttaa sen vuoksi jos tulee taas kerran susi korjauksesta, joita luvalla sanoen on ollut turhan monta, kun ei suunnitella eikä tehdä kunnolla. Esimerkkinä tähänkin: kellarista piti poistaa homeista maata. Kun työ oli tehty piti kaiken olla kunnossa. Vaan eipä ollut, kun se pahuksen saastunut maa oli poistamatta.

Taas rahakirstun vartijan piti antaa lisää rahaa. Voi näissä monissa turhissa korjauksissa olla myöskin tiedon puutetta, mutta kalliiksi tulevat turhat korjaukset. Mihin mahtaa unohtua asukkaiden hyvinvoinnista huolehtiminen esimerkiksi?

Tapio Karikko

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*