Terveysaseman toiminta

Kävin viime perjantaina vaimoni kanssa lääkärin ja sairaan juttusilla tuehtuneiden ja turvonneitten jalkojen vuoksi. Jalat tutkittiin ja todettiin runsaasti nestettä jaloissa, koska sitä valui jo ihon läpi. Samalla myöskin mitattiin tulehdusarvo ja todettiin sen olevan koholla ja määrättiin lääkkeitä joita piti hakea heti apteekista.

Kävin yhden kerran kysymässä onko resepti tullut, ja sain kielteisen vastauksen. Kävin välillä kaupassa ja sitten kysymässä lääkkeitä, lopputulos oli sama kuin ensimmäisellä kerralla ja niin edelleen. Maanantaihin piti odottaa se, joten pillerit jäivät maanantaihin asti apteekkiin. Jos lääkäri ehtii silloin reseptiä kirjoittamaan (syynä oli unohdus, mitä tapahtuu kun tämä lekuri vanhenee).

Kirjoitan asiasta sen vuoksi, että näitä kertoja on useampi valitettavasti. Lieneekö kysymyksessä vaimoni ikä, eli eräänlaista vanhustenhoitoa kun pillerit unohtuu? Asiahan vaan on niin, että yksi kerta on vahinko, toinen kerta menee melkein vahinkona ja kolmannesta unohduksesta tulee sääntö – eli näin pitää toimia tämän henkilön kohdalla.

Toki tiedän myös senkin, että on terveyskeskuksen palveluihin tyytyväisiä ihmisiä. Käännetäänpä asia toisinpäin eli jos vika on johtohenkilöissä eikä ruohonjuuritasolla. Esimerkkinä tämä organisaatiouudistus, eli menikö kaikki niin kuin piti vai tuliko kenties vääriä henkilöjä väärälle paikalle, jotka eivät ole tehtäviensä tasalla?

Tässä tapauksessa ei näyttänyt ainakaan kiire haittaavan toimintaa, eri juttu on sitten henkilöstön vajaus. Kaarinassa tämäkin asia hoituu paljon paremmin, sillä itse asioin siellä koska homma toimii kunnolla (reseptit ja ajanvaraus). Suosittelen lämpimästi vaihtoa tyytymättömille.

Hämmästyin tässä yhtenä iltana, kun huomasin katuvalojen olevan päällä peräti ihmeelliseen aikaan, ilmeisesti näin harhoja kun asia valitettavasti taas normalisoitui. Löytyisiköhän jostain matemaatikko, joka kertoisi todellisen säästön euroina ja mihin se käytetään?

Tapio Karikko

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*