Tanssi inspiroi

Marina Saanila
Marina Saanila
 Suntin suulla
Kahtena viime viikonloppuna olen ollut Puntissa ja nähnyt satojen musiikkiopisto Arkipelagin oppilaiden esittävän tanssia ja musiikkia. Puolitoista viikkoa sitten oli Tanssimaraton ja viime pyhänä näin Hitzin, jossa esiintyi noin 150 nuorta.
Tänä vuonna sai yhteensä 17 oppilasta tanssiopintonsa Arkipelagissa päätökseen. Nuorin tänä vuonna valmistuvista, Ellen Kronberg, on vain 10-vuotias ja on tanssinut 4-vuotiaasta saakka. Toinen todellinen lahjakkuus on 14-vuotias Saara Savolainen, joka on Paraisten Arkipelagin historiassa nuorin sekä aikalaistanssin että baletin syventävistä opinnoista valmistunut.
Voin vilpittömästi sanoa, että mielestäni on fantastista saada nähdä, kuinka nuoret esiintyvät niin eläytyen ja pystyvät antamaan yleisölle niin hienon tunteen. Olen itse ollut kiinnostunut tanssista koko elämäni ja tiedän, kuinka paljon se antaa, kun saa ilmaista itseään kehollaan musiikin tahtiin. Tunne on vapauttava, se on jonkinlaista terapiaa, se tuo uskomattomasti hyvinvointia. Nuorista näki, että he nauttivat saadessaan esiintyä. Ja minä nautin nähdessäni nuorten ja lasten tanssivan, yhtä paljon kuin itse nautin, kun saan tanssia. Olen ylpeä ja iloinen, että meillä täällä Paraisilla on musiikkiopisto, joka kouluttaa niin taitavia tanssijoita.
Paljon työtä on niiden vuosittaisten esitysten takana, joita Arkipelag rakentaa. He alkavat harjoitella show´ta jo syksyn aikana – tarkoituksena on, että kaikki oppilaat saavat esiintyä. Tanssi on kuitenkin taidemuoto, jota pitää esittää muille, vaikka tekee hyvää sielulle myös tanssia vain itsekseen. On ihanaa saada nähdä myös kaikkein pieninten esittävän lavalla koreografioita. Voi tuntua hermostuttavalta ennen kuin nousee lavalle, mutta ylpeydestä lasten kasvoilla jälkeenpäin ei voi erehtyä.
Nyt on kesä ovella. Tähän aikaan vuodesta on erityisen ihanaa olla ulkona ja liikkua tai muuten vain nauttia pitkistä, valoisista illoista. Vaikka juuri tanssi on minulle erityisen inspiroivaa, inspiraatiota voi saada mistä taide- tai urheilumuodosta hyvänsä. Paraisilla meillä on onneksi suuri kulttuuri- ja urheilutapahtumatarjonta, melkein joka viikonloppu kesällä tapahtuu jotakin, johon osallistua; konsertteja, teatteria, tansseja.
Tänä iltana toivotamme kesän ja sen lämmön, valon ja vehreyden tervetulleeksi!
Toivotan teille kaikille oikein iloista vappua!