Suuri lukumatka on päättynyt – paraislaiset lukivat itsensä Eindhoveniin asti

Lähi-Tapiolan Johan Fröberg toimi onnettarena. Arvontaa seuraamassa Jens Eriksson, Susanne Båge sekä Sebastian Ducander. Kuva: Mikael Heinrichs

Lukukampanja Suuri lukumatka on päättynyt. Helmikuun aikana käynnissä olleen kampanjan aikana kaikki paraislaiset saivat rekisteröidä lukemansa sivut joko erillisen kampanjasivun kautta tai peruskoululaisten osalta Lukulaukku-oppimisympäristön kautta.

Jokainen rekisteröity sivu kartutti matkatiliä 2,5 metrillä. Kampanjaan osallistuttiin yhteensä 3 140 kertaa ja luettujen sivujen kokonaismäärä oli hieman yli 570 000 kappaletta. Kilometrejä tuli kasaan 1426,57. Lukulaukku-työryhmä onkin erittäin tyytyväinen tähän tulokseen.

– Kun katsoimme kartalta miten pitkälle kerrytetyt kilometrit riittävät, päädyimme Einhdhoveniin. Keskustelimme hieman kirjastopäällikkö Karolina Zilliacuksen kanssa siitä, minkä paikkakunnan valitsemme kun vaihtoehtoja oli useassa eri ilmansuunnassa. Päädyimme kuitenkin Hollantiin, jolla on kirjastotoimen osalta erittäin hyvä maine, ja nyt heille lähteekin meiltä pienimuotoinen lukuhaaste, kampanjan työryhmässä mukana ollut Sebastian Ducander toteaa.

Grafiikka: Mikael Heinrichs

Innokkaita oppilaita

Malms skolanin luokanopettaja Susanne Båge on havainnut koulussa huomattavaa lukuintoa.

– Ennen kaikkea on ollut hauska huomata, miten oppilaat ovat olleet kiinnostuneita siitä, miten pitkälle me kaikki yhdessä pääsemme. Tässä ei ole ollut kyse yksilösuorituksesta, hän sanoo.

Kaikki suomen- ja ruotsinkielisen perusopetuksen oppilaat Paraisilla ovat automaattisesti olleet mukana kampanjassa Lukulaukku-oppimisympäristön kautta rekisteröimiensä sivujen kautta.

– Kampanjan viime metreillä tuli todellinen spurtti, kun monet rekisteröivät lukemansa sivut viimeisien päivien aikana, kampanjan teknisestä puolesta vastannut Jens Eriksson toteaa.

Lukumatkasta on ollut iloa myös muiden oppiaineiden kuin äidinkielen parissa, sillä sekä matematiikan että maantiedon tunneilla on laskettu ja veikkailtu mihin asti kertyneet metrit riittävät.

Kampanja saa jatkoa

Lotta Dammert Lukulaukku-tiimistä lupaakin kampanjalle jatkoa myös ensi vuonna, sillä kampanja on otettu todella hyvin vastaan.

– Palaute on ollut hienoa ja kampanja sekä Lukulaukku-konsepti ovat tulleet tutuksi myös Paraisten ulkopuolella. Olemme profiloituneen lukevana kaupunkina, ja kyllähän tästä hieman matkustusinto nousee itselläkin, hän nauraa.

Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvottiin kaksi perhelippua Turun Jukupark-vesipuistoon. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Palkinnot on kustantanut Lähi-Tapiola Etelärannikko.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi

Lue myösSuuri lukumatka kaartamassa loppusuoralle

Lue myösMatkalla maailmalle – sivu kerrallan