Suuri lukumatka kaartamassa loppusuoralle

Vainion perhe. Jokaisella perheenjäsenellä on oma suosikkikirja kainalossaan. Kertulla Prinsessan satuaarre, Viljolla Tatu ja Patu ja Veikolla jalkapallokirja. Jussi on valinnut Jo Nesbön dekkarin, Emilia puolestaan Erlend Loen Dopplerin. Kuva: Mikael Heinrichs

Lukukampanja jatkuu helmikuun loppuun – vielä ehdit osallistumaan!

Koko helmikuun ajan käynnissä oleva Suuri lukumatka -kampanja jatkuu vielä viikon ajan. Kampanja toteutetaan Lukulaukku- työryhmän sekä Paraisten kirjastojen välisenä yhteistyöhankkeena. Kaikki paraislaiset voivat halutessaan osallistua lukumatkalle.

Osallistuminen tapahtuu lukemalla kirjoja – joko itsekseen tai lukemalla ääneen jollekulle toiselle. Jokainen luettu sivu vastaa 2,5 metriä – ja kampanjan päättyessä jokainen luettu sivu ynnätään yhteen ja selviää miten pitkälle paraislaiset pääsevät.

Jokainen luettu sivu – oli se sitten kuvakirjasta tai paksusta dekkarista – kartuttaa lukumatkan mittaria samalla 2,5 metrillä. Päästäkseen keskustasta esimerkiksi Turkuun tarvitaan siis vajaat 10 000 luettua sivua.

Osloon tai Halmstadiin?

Keskiviikkona lounasaikaan matkamittarissa oli vajaat 600 kilometriä, mikä riittää suurin piirtein Osloon, Ruotsin länsirannikon Halmstadiin tai Kaliningradiin. Todennäköisesti kuitenkin suurin osa lukijoista rekisteröi omat sivunsa vasta kampanjan viimeisenä päivänä, joten jännitettävää riittää.

Koululaiset osallistuvat automaattisesti helmikuun aikana Lukulaukun kautta rekisteröimillään sivuilla. Useimmat päiväkodit sekä esikoulut osallistuvat yhteisesti kampanjaan, mutta muiden tulee rekisteröidä luetut sivut osoitteessa www.lukulaukku.fi/lukumatka.

Lukutoimistot, eli kaikki kaupungin kirjastot, auttavat sopivan kirjan löytämisessä ja kirjastoissa voi myös halutessaan rekisteröidä luettuja sivuja. Kaikkien kampanjaan osallistuneiden kesken arvotaan lisäksi kaksi perhelippua Jukupark-vesipuistoon.

Lapset innokkaina mukana

Paraislaisen Vainion perheen luona lukumatkan kilometrejä keräämässä ovat 4-vuotias Kerttu, 6-vuotias Veikko ja 8-vuotias Viljo sekä äiti Emilia ja isä Jussi.

Poikien joululahjaksi saamat paksut jalkapallo-aiheiset kirjat ovat tällä hetkellä suosittuja – ja metrejä kerätään tietenkin joka ilta iltasadun merkeissä.

– Prinsessasadut ovat parhaita, toteaa Kerttu – joka yleensä saa valita iltasadun.

Myös Tatu ja Patu -sarjan kirjat ovat suosittuja. Myös Herra Hakkarainen ja Molli-sarjan kirjat mainitaan.

– Iltasatu on yleensä se jokailtainen rituaali, jonka kautta sivuja tietenkin kertyy säännöllisesti, Jussi Vainio kertoo.

– Aku Ankkaa olen myös lukenut, viimeksi oli 62 sivua, Viljo kertoo.

Ei aina säännöllistä

Vanhempien oma lukeminen ei välttämättä ole aivan yhtä säännöllistä.

– Itsellä kirjoja menee keskimäärin 1–2 kuukaudessa, hieman tilanteesta riippuen, Emilia Vainio kertoo.

– Minulla saattaa mennä kuukausi täysin ilman kirjaa, toisaalta kun innostuu ja on aikaa, kirja saattaa mennä parissa illassa, Jussi Vainio myöntää.

Muutamaa lasten kestosuosikkia tulee kerrattua useaankin otteeseen – ja välillä myös perheen nuorimmainen vakuuttaa osaavansa lukea, kun muistaa tarinan ulkoa.

Mikä on paras paikka kuunnella iltasatua?
– Isin ja äidin sängyssä, Kerttu sanoo.

Miten pitkälle aiotte päästä lukumatkalla?
– Vaikea sanoa, mutta ainakin jonkin verran eteenpäin. Turkuun asti me emme taida kuitenkaan päästä, mutta kampanja on todella kiva juttu, Emilia Vainio sanoo.

Kirjoja ja akrobatiaa

Markus Anderssonin ja Sofia Berlinin luona luetaan paljon. Lisäksi perheen nuorimmainen yhdistää lukemisen ja akrobatian, sillä hän lukee mielellään voimistelurenkaissa istuen.

Kaikki koossa. Emilia, Madicken, Markus ja Sofia kotisohvalla kirjojen parissa. Kuva: Mikael Heinrichs

– Luen usein samalla kun roikun renkaissa. Se toimii oikein hyvin, vakuuttaa ekaluokkalainen Madicken.

Millaisia kirjoja luet mieluiten?
– Kaikenlaisia jännittäviä kirjoja, esimerkiksi Lasse-Maija -kirjoja, hän vastaa.

Vanhempi tytär lukee tällä hetkellä puolestaan mieluiten Harry Potter -kirjoja.

Sofia Berlin myöntää lukevansa todennäköisesti vähiten perheessä tällä hetkellä, sillä hän ei oikein tahdo löytää aikaa lukemiseen.

– Luokanopettajan sitä ei varmaan pitäisi myöntää, mutta näin se vain on. Suosikkikirjailijani on Paolo Coelho, mutta rentoutuessa saatan myös lukea puutarhakirjoja, hän nauraa.

Aina kirjan parissa

Isä Markus Andersson on todennäköisesti ahkerin lukija.

– Minulla on aina vähintään yksi kirja meneillään, ja niin on ollut siitä lähtien kun opin lukemaan. Yleensä minulla on yksi romaani ja yksi tietokirja meneillään samaan aikaan, hän toteaa.

E-kirjat eivät oikein iske, paitsi vanhemman tyttären kohdalla. Muut suosivat perinteisiä kirjoja.

– Toki e-kirjat ovat käytännöllisiä eri yhteyksissä, mutta se ei vaan tunnu samalta kuin oikea kirja, Markus Andersson sanoo.

Lue myösMatkalla maailmalle – sivu kerrallan

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi