SPT-maajoukkue kokoontuu PIF-centerissä

Mukana leirillä. Lauantaina FC Inter Powerchairin Aaron (vas.*) ja Alex Lundell ovat mukana maajoukkueen try put -tilaisuudessa PIF-centerissä. Kuva: Mikael Heinrichs

Maajoukkuetoiminta ensi kevään Pajulahden EM-kisoja silmälläpitäen alkaa nyt. Ensimmäinen kokoontuminen järjestetään Paraisilla.

Lauantaina PIF-center täyttyy jälleen sähköpyörätuolifutaajista, kun hallissa järjestetään SPT-maajoukkueen ensimmäinen try out -tilaisuus. Seuraava kokoontuminen on muutaman viikon kuluttua EM-näyttämö Pajulahdessa joka sijaitsee Nastolassa, Lahden liepeillä. EM-kisat – eli Nation’s Cup – pelataan toukokuussa 2019.

Kovia vastustajia

Isäntämaana Suomi on automaattisesti mukana ja vastassa onkin kovia maita, sillä esimerkiksi Ranska, Saksa ja Englanti omaavat jo lähes parinkymmenen vuoden lajikokemuksen.

– Suomessa tätä lajia on pelattu tositarkoituksella vasta 3–4 vuotta, joten annamme todella paljon tasoitusta muille, toteaa paraislainen Erik Lundell joka toimii maajoukkueen sekä turkulaisen FC Inter Powerchair -joukkueen valmentajana.

Hänen molemmat poikansa Alex ja Aaron Lundell pelaavat Interissä, joka on hallitseva ja moninkertainen Suomen mestari lajissa. FC Inter pelaa lokakuussa myös lajin Mestareiden liigan vastineessa, eli Champions Cupissa. Ne ottelut pelataan Tanskassa.

– Tässä onkin ilman muuta todella mielenkiintoiset ja jännittävät paikat edessä tulevien kymmenen kuukauden aikana, sekä lajin että oman perheen osalta, Lundell sanoo.

Paraisilla aiemminkin

Laji on toki aikaisemminkin ollut esillä Paraisilla, sillä PIF-centerin ensimmäinen virallinen kilpaottelu oli juuri sähköpyörätuolijalkapallon SM-turnaus, jossa Aaron Lundellista tuli samalla hallin ensimmäinen virallinen maalintekijä.

– Olimme itse asiassa jo varanneet hallin kesäpelipäivää varten ennen maajoukkuekuvioiden käynnistymistä, eli tämä oli todella loistava tilaisuus kun meillä on jo valmiiksi tuomaritkin paikalla, Lundell sanoo.

Kallis laji

Elokuun kahden kokoontumisen aikana on tarkoitus kartoittaa pelaajien kiinnostusta ja mahdollisuuksia sitoutua pitkään ja kalliiseenkin projektiin. Maajoukkuekokoontumisia tullaan järjestämään noin kerran kuussa ennen kisoja.

Laji on melko kallis, sillä hyvän pelituolin hinta voi olla jopa 10 000 euroa.

– Samalla kartoitamme miten pelaajat reagoivat valmennukseen ja miten muissa seuroissa on harjoiteltu, Lundell sanoo.

Pajulahdessa parin viikon päästä on tarkoitus perehtyä syvällisemmin tekniikan ja taktiikan hiomiseen, Paraisilla pääpaino on nimen omaan pelaamisessa.

Lisää paikkakuntia tulossa mukaan

Tamperelainen TPV Powerchair ja HJK Hurrikaanit ovat lajin muut SM-sarjajoukkueet tällä hetkellä. Toiveena olisi ainakin neljännen joukkueen liittyminen, sillä Vaasassa laji on VPS:n alaisuudessa saanut hyvää vauhtia. Myös Seinäjoella on suunnitelmia joukkueen kasaamiseksi.

Maajoukkueen joukkueenjohtaja Mika Nousiainen toimii TPV:ssä valmentajana ja toivoo lajille ennen kaikkea lisää näkyvyyttä maajoukkuepanostuksen myötä.

– Toivottavasti saisimme lisää perinteikkäitä jalkapallokaupunkeja mukaan. Esimerkiksi Jyväskylä ja Lahti voisivat olla otollisia paikkakuntia. Meidän pitäisi pelata enemmän turnauksia ja näytösotteluita muilla potentiaalisilla paikkakunnilla, Nousiainen toteaa.

Tampereelta on tulossa Paraisten tilaisuuteen ainakin kolme pelaajaa ja paikalle odotetaan ainakin 8–10 pelaajaa.

Eräs iso haaste maajoukkueelle piilee joukkueen ikärakenteessa. Suomella on näillä näkymin kasassa keski-iältään ylivoimaisesti nuorin joukkue. Usealla muulla joukkueella on kasassa pelkästään aikuisista koostuvat joukkueet, mutta Suomessa suurin osa pelaajista ovat alaikäisiä. Tuolien osalta on kuitenkin olemassa rajoituksia jotka mahdollistavat kaikenikäisten pelaamisen keskenään.

Näkyvyyttä on tullut lisää

Sekä Lundell että Nousiainen ovat tyytyväisiä siihen, että laji on päässyt Palloliiton siipien alle. Siitä huolimatta on vielä paljon kehittämisen varaa.

– On aivan ymmärrettävää, että Palloliiton kaltaisessa isossa organisaatiossa asiat liikkuvat välillä hitaasti. Ison lajiliiton alaisuudessa näkyvyys ja uskottavuus ovat kuitenkin aivan eri luokkaa, Lundell vakuuttaa.

Millaisia sijoituksia maajoukkueelta voi realistisesti odottaa EM-kisoista?
– Jos pääsemme viiden parhaan joukkoon, se olisi todella kovan luokan saavutus. Toki mitaleistakin voi unelmoida, mutta muilla on pitkä etumatka, Nousiainen sanoo.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi