Sosiaali- ja terveyslautakunta piti ylimääräisen kokouksen

Kaupungintalo, arkistokuva.
Paraisten sosiaali- ja terveyslautakunnalla piti keskiviikko-iltana (4.4.) epävirallisen lastensuojelun kriisiä koskevan kokouksen, johon virkamiehet eivät osallistuneet. Kokouksen jälkeen yksimielinen lautakunta lähetti tiedotusvälineille lehdistötiedotteen jossa lautakunta toteaa olevansa hyvin tietoinen ongelmista ja edellyttää konkreettisia toimeenpiteitä ja jatkuvaa seurantaa.
Lautakunta kokoontuu seuraavan kerran sääntömääräisesti ensi viikon torstaina (12.4.), jolloin on luvassa myös päätöksiä siitä, mitä nämä konkreettiset toimenpiteet tulevat olemaan.
“Yksikköön täytyy luoda sellainen ilmapiiri että asiakkaat (lapset) ovat aina ykkösasia ja heidät hoidetaan hyvin. Painopiste on myöskin uuden osaavan henkilökunnan rekrytointi ja se että nykyinen henkilökunta tuntee itsensä arvostetuksi. Sekä uusi että vanha henkilökunta tarvitsee riittävää ja jatkuvaa tukea työssään. Toimenpiteitä seurataan kuukausittain. Lautakunta pitää kulmakivenään avoimuutta ja rehellistä vuorovaikutusta kaikkien osapuolien kesken.”, lautakunta toteaa tiedotteessaan.
Perheyksikön uusi johtaja, Sami Salmivirta, aloittaa työnsä maanantaina 9.4. Lautakunnan mukaan hän tarvitsee täyden tuen voidakseen järjestää työn yksikössä tarkoituksenmukaisella tavalla.
“Haluamme jatkossa päästä pois tulipalojen sammutamisesta ja sen sijaan keskittyä ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin.”, lautakunta toteaa lopuksi.
Lue myös:
Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi

1 Kommentti

  1. Aivan uskomattoman hienoja kommentteja lautakunnalta. Ei koskaan ennen ole näin luovaa ja rakentavaa suunnitelmaa esitetty. Nyt Parainen lentää paitsi Turunmaan, myös Tyynenmeren saarien yllä kertomassa ilosanomaa miten saaristojen pääkaupungeissa pitää toimia.

Kommentointi on suljettu.