Sesonkistartista työtä kesäksi

Kuva: Mikael Heinrichs

Paraisten kaupungin jo kahdeksatta vuotta järjestämä Sesonkistartti -tapahtuma on tehokas tapa löytää töitä.

Keskiviikkona 30.1. kaupungintalon kolmannessa kerroksessa järjestettävä tapahtuma on loistava paikka aloittaa kesätyön etsiminen – sekä nuorille että vanhemmille. Paikalla on parikymmentä työnantajaa ja tarjolla on moninaisia kesä- ja kausityöpaikkoja.

Mukana on paikallisia yrittäjiä Paraisilta ja saaristosta, myös henkilöstövuokrausyhtiöitä on ilmoittautunut mukaan – ja lisää yrityksiä odotetaan ilmoittautuvan viikon aikana.

– Juuri nyt meillä on ilmoittautuneena 16 yritystä, mutta yleensä mukaan tulee viime hetkellä vielä muutama yritys, kertoo Jenni Lindroos nuorisotyöpaja Aktivasta.

Töitä kaiken ikäisille

On kuitenkin muistettava, että tilaisuus ei ole tarkoitettu ainoastaan nuorille ja opiskelijoille – vaan kaikille jotka ovat kiinnostuneita kesä- tai sesonkityöstä.

– Paikalla olevien yritysten joukossa on sekä teollisuus-, ravintola- ja matkailualan yrityksiä että muita toimijoita, jotka etsivät väkeä kesäkaudeksi. Jotkut etsivät työvoimaa jo ennen varsinaisen kesäsesongin alkamista, kertoo myös tapahtuman järjestelyihin osallistunut Paraisten kaupungin yritysneuvoja John Forsman.

Sekä valtuustosali että ruokasali kaupungintalon kolmannessa kerroksessa on varattu Sesonkistartille 30. tammikuuta kello 17–19. Tilaisuudesta kiinnostuneet yritykset voivat olla yhteydessä joko Jenni Lindroosiin tai John Forsmaniin – ja ilmoittautua voi vielä paikankin päällä.

– Tarkoitus on, että kynnys osallistumiselle olisi matala sekä työnantajille että työnhakijoille. Ei voisi olla helpompaa tapaa työnhakijalle saada kontaktia potentiaaliseen työnantajaan kuin tämä, sanoo Forsman.

Strandbo hakee henkilökuntaa Nauvoon

Strandbo Group hakee 5-6 henkilöä erilaisiin tehtäviin hotelliinsa Nauvossa. Muun muassa haussa on kaksi vastaanottovirkailijaa ja kolme siivoojaa sekä mahdollisesti isäntä tai emäntä yrityksen mökkikohteille saaristossa.

– Vastaanottoon haemme hieman vanhempaa henkilöä, jolla toivottavasti on kokemusta asiakaspalvelusta. Toivottavaa on, että vastaanotossa työskentelevä olisi yli 20-vuotias, kun taas siivoojilla alaikäraja on 16, sanoo myyntineuvottelija Satu Karlsson Strandbo Groupista.

Strandbo on ottanut osaa tapahtumaan pari kertaa ja on joka kerta löytänyt sen kautta työntekijöitä.

– On aina mukavaa nähdä tilanne ja löytää innokkaita ja pirteitä nuoria tämän tapahtuman kautta. Hotelliin Paraisilla emme nykytilanteessa etsi kausityöntekijöitä, vaan se mitä tarjoamme on kesä saaristossa ja Nauvossa, sanoo Karlsson.

Paroc palkkaa sekä tuotantoon että toimistolle

Paroc osallistuu tuttuun tapaan myös tapahtumaan. He hakevat pääasiassa henkilökuntaa tuotannon pariin, mutta myös toimihenkilötehtäviin.

– Tuotannossa ja kunnossapidossa työsuhteen pituudet ovat 3–4 kuukautta ja toimihenkilötehtävissä noin 3 kuukautta. Tästä on kuitenkin vaikea antaa yksiselitteistä vastausta, sillä se vaihtelee työtehtävän mukaan. Tulemme julkaisemaan avoimet paikat sekä omilla nettisivuillamme että Oikotiellä, Parocin HR-päällikkö Veera Kraappa toteaa.

Kesätöitä myös arpaonnen kautta

Viime vuoden tapaan Paraisten kaupunki arpoo myös 25 kesätyöpaikkaa sekä 20 kesätyöseteliä vuosina 2001–2003 syntyneille nuorille.

– Kesätyösetelit ovat arvoltaan 250 euroa yritykselle, joka palkkaa nuoren vähintään kahden viikon ajaksi. Yritys voi setelin avulla laskuttaa kaupunkia jälkikäteen, Jenni Lindroos muistuttaa.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi
käännös Timo Järvenpää

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*