Piffen askeleen perässä Siuntiossa

Robin Mattsson paiski töitä kahden miehen edestä viivalla, mutta pistesaumoja punapaidoilla ei tällä kertaa ollut. Kuva: Thomas Sundström

Pargas IF joutui antautumaan Siuntiossa selvin numeroin 39–27. Sjundeå IF otti lauantain kotiottelussaan harvinaisen ylivoimaisen voiton.

Pisteiden kohtalosta ei oikeastaan missään vaiheessa ollut kahta kysymystäkään. Jo viiden minuutin kohdalla SIF johti 5–1 ja seuraava rykäisy tuli tilanteessa 7–4. Parinkymmenen minuutin jälkeen tilanne oli jo 15–5, ja ottelu käytännössä ohi.

– Avasimme hyvin ja meiltä löytyi peli-iloa. Ottelun edetessä keskittyminen alkoi hieman herpaantumaan, SIF-valmentaja Teddy Nordling totesi.

– Emme oikein missään vaiheessa päässeet vauhtiin. Meidän olisi pitänyt auttaa toisiamme enemmän, sillä nyt peli meni liian usein yksinyrittämiseksi, totesi Piffenin viivapelaaja Robin Mattsson, joka teki kovan iltapuhteen.

Pelailua toisella jaksolla

Siuntion kovimman hyökkäysinnon laannuttua, joukkueet tekivät käytännössä maaleja vuorotellen. Tauolle mentiin tilanteessa 21–11. Siuntion laitapelaajat Ott Varik ja Gustav Svanbäck olivat kumpikin vireessä.

– Siinä vaiheessa teimme paljon hyviä ratkaisuja, Nordling totesi.

Toinen puoliaika olikin sitten enimmäkseen loppusummerin odotusta. Loppunumerot kirjattiin 39–27.

– Olimme hieman passiivisia puolustussuuntaan, mutta hyökkäyspeli toimi hyvin. Tästä ottelusta jäi paljon hyvää käteen, Nordling analysoi.

Kova viikko

Piffen taistelee paikasta kahdeksan parhaan joukossa, mutta koki tällä viikolla kovia. Tappio Siuntiossa ei ehkä tullut yllätyksenä, mutta keskiviikon kotitappio ÅIFK:lle kymmenellä maalilla sen sijaan oli sitä.

– Kyllähän me odotimme parempaa tulosta siitä pelistä. Tavoitteemme on edelleen päästä kahdeksan parhaan joukkoon ja teemme koko ajan töitä sen eteen, Mattsson totesi.

SIF:ää vastaan Piffenillä oli kuitenkin vaikeaa varsinkin puolustussuuntaan pelattaessa ja maalivahdit jäivät usein omilleen. Jane Jancev teki eniten maaleja, mutta Mattssonin työpanos oli varmasti punapaitojen kovin.

– Tänään meillä ei oikein ollut vaihtoehtoja minun pelipaikalleni, joten sain pelata paljon, Mattsson sanoi.

Tärkeä peli kaikesta huolimatta

Vaikka SIF ottikin niin sanotun rutiinivoiton, se palveli joukkueen tarpeita. Siuntio pelaa erään kauden tärkemmistä otteluistaan keskiviikkona HIFK:ta vastaan Helsingissä. Mikäli SIF mielii neljän parhaan joukkoon, IFK-ottelu on voitettava.

– Siinä ottelussa panokset ovat kovat. Lisäksi haemme revanssia kahdesta aiemmasta tappiosta, sillä hävisimme sekä liigassa että cupissa HIFK:lle aiemmin kauden aikana, Nordling muistuttaa.

SIF–PIF 39–27 (21–11)

PIF: Markus Mattila, Ville Nordqvist – Jane Jancev 9, Aleksa Veselinovic 5, Joel Tunturi 4, Daniel Söderlund 3, Milos Lojanicic 3, Robin Mattsson 1, Sebastian Fagerlund 1, Alfons Alexandersson 1, Linus Fröjdö, Henric Berndtson, Ilija Krstevski.

Thomas Sundström
pku@aumedia.fi
käännös Mikael Heinrichs