Paraisten kalkkikivi uuden kestävän kehityksen keskiössä

Paraisten kalkkikivi on uuden kestävän kehityksen keskiössä. Kuva: Carina Holm

– Haluamme, että kaikki mitä kaivoksillamme ja louhoksillamme murretaan, voidaan käyttää. Varsinkin koska planeetta on aika ahtaassa asemassa, meidän täytyy auttaa, että kehitys menee oikeaan suuntaan, siten että pitkällä tähtäimellä voidaan vähentää niitä määriä, jotka täytyy murtaa alueellamme.

Näin selittää Nordkalkin tutkimus- ja kehitysjohtaja Mathias Snåre syyksi, miksi yritys nyt johtaa uutta kiertotalouden edistämisklusteria rakennusteollisuudessa.

– Nordkalk on vuosien ajan ollut ympäristötietoinen yritys, jolla on paljon ympäristöalan asiakkaita. Jos myymme tonnin kalkkikiveä asiakkaalle, niin pitkän aikavälin tavoitteemme on, että asiakas kierrättää sitä yhä enemmän, hän sanoo.

Kuva: Carina Holm

Mallia Raisiosta

Tutkimuskeskus Turku Science Park on tärkeä yhteistyökumppani. Snåre löytää yhtäläisyyttä Raisioon, missä on vastaavanlainen yhteistyöklusteri kemian alalla, Smart Chemistry Park.

– Haluamme työskennellä sekä yritysten että yliopistojen kanssa saadaksemme uusia ideoita ja innovaatioita kiertotaloudelle rakennusteollisuudessa.

Klusteri tulee aluksi olemaan tutkimuspainotteinen.

– Tavoitteenamme on kasvaa liiketoiminta-alueellamme, hän sanoo.

Siten kalkkikiven lisäarvosta tulee tärkeä lähtökohta.

– Klusteri ei tule rajoittumaan kalkkikiveen ja mineraaleihin. Muita tärkeitä osia voivat olla infrastruktuurin rakentaminen tai esimerkiksi maalit tai polttoaine. Hiilidioksidipäästöt ovat myös tärkeä keskipiste.

“Toivottavasti syksyllä saamme homman käyntiin tosissaan”

Mitkä yritykset ja muut yhteistyökumppanit tulevat klusteriin mukaan, on vielä epäselvää.

Snåre toivoo noin kahtakymmentä kumppania.

– Nyt kokoamme kiinnostuneita ja ideoita rakennusteollisuuden yrityksiltä ja muilta toimijoilta. Toivottavasti syksyllä saamme homman käyntiin tosissaan. Mitä konkreettisia yritys- tai tutkimusprojekteja klusteriyhteistyö tuo esiin, selviää kun tiedämme, mitä mukanaolijat haluavat ja mitä he tarvitsevat.

Kansainvälistä toimintaa

Klusterin keskuspaikka tulee olemaan Turun seudulla, mutta koska esimerkiksi Nordkalk toimii koko Pohjois-Euroopassa, tulee se toimimaan kansainvälisesti. Siksi sen työkieli tulee olemaan englanti.

Suurteollisuuden lisäksi Snåre toivoo myös, että jollakin tasolla yrittäjyyttä löytyy myös pienemmistä yrityksistä.

Aluksi työskennellään virtuaalisesti, mutta tarkoituksena on, että klusteri tulee myös toimimaan fyysisesti.

Koska Nordkalkilla on tutkimus- ja kehitysosastonsa Paraisten pääkonttorissa, ovat sen tilat klusterin käytettävissä.

Hän löytää yhtäläisyyksiä siihen kehityskeskukseen, joka Nordkalkin edeltäjällä Partekilla oli aikaisemmin.

– Koska Partek oli suuri yritys, jolla oli kansainvälistä toimintaa, tehtiin kaikki rakennusteollisuuden kehitys siellä. Nyt olemme tavallaan palanneet takaisin niihin ajatuksiin, mutta sen sijaan klusterijärjestelyillä.

Carina Holm
carina.holm@aumedia.fi
Käännös Timo Järvenpää

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*