Paraislainen kehittää TYKS:n psykiatrista sosiaalityötä

Trivs med jobbet. Minna Laitinen gillar utmaningen. Foto: Mikael Heinrichs

Minna Laitinen on ollut lokakuusta lähtien TYKS:n psykiatrian toimialueen johtava sosiaalityöntekijä. Laitinen on lähtöisin Hämeenlinnan seudulta, mutta muutti viime syksynä Paraisille ja on viihtynyt.

– Paraisten rauha on hyvä vastapaino joskus melko hektiseen työhön, hän sanoo.

Samalla hän on oppinut ymmärtämään, kuinka tärkeä kielellinen näkökulma voi olla – eikä vähiten hänen vastuualueellaan.

– Toimi johtavana sosiaalityöntekijänä on täysin uusi, ja sitä on jo kauan odotettu, varsinkin kun sosiaalityöntekijöillä aikaisemmin oli lääkäri lähimpänä esimiehenä. Nyt myös ammatillinen esimies tulee omalta toimialalta ja hänellä on paremmat edellytykset sosiaalisen työn kehittämiselle, Laitinen sanoo.

Psykiatrian sosiaalityöntekijöitä on sairaanhoitopiirissä nykyisin 25. Lisäksi alueella työskentelee kaksi sosiaalineuvojaa ja kuntoutusohjaaja.

Sosiaalityöntekijät on löydettävä

Laitinen työskentelee esimiehenä psykiatrian hallinnossa. Hänen työtehtäviinsä kuuluu jatkokoulutuksen, työnhallinnan ja sosiaalialan työntekijöiden yleisten toimintaolosuhteiden kehittäminen.

Ensimmäistä kertaa on pystytty luomaan ohjeita miten sosiaalityötä johdetaan ja kartoittamaan nykytilanne.

– Yksi ongelma on ollut se, että psykiatrian potilaat ovat liian myöhään päässeet kosketuksiin sosiaalityöntekijöiden kanssa. Yhteys sosiaalityöntekijän kanssa on erityisen tärkeää, kun on kyse potilaasta, joka on yhteydessä sekä psykiatriaan että somaattisiin osastoihin ja sosiaalitoimeen.

Sosiaalitoimen työ on suurelta osin byrokraattista – mutta sen on myös oltava niin.

– Kyseessä on ennen kaikkea potilaiden oikeuksien turvaaminen ja suojelu. Sosiaalityöntekijöiden rooli potilaan tukena on tärkeä ja tehtäviin kuuluu muun muassa varmistaa potilaan itsemääräämisoikeuden toteutuminen.

Iso palapeli

Paraisilla toimivan psykiatrisen yksikön mielialahäiriö-osaston siirtäminen Halikkoon ja Turkuun – ja mitä kielellisiä vaikutuksia sillä voi olla – saa Laitisen, nykyisen paraislaisen ja innokkaan ruotsin kielen opiskelijan – mietteliääksi.

Paraisille jää poliklinikan aikuispsykiatrian yksiköt sekä lasten ja nuorten yksikkö. Poliklinikalla työskentelee psykologeista, sairaanhoitajista ja lääkäreistä koostuva moniammatillinen ryhmä.

Psykiatri on tavattavissa kolmena päivänä viikossa, kuten myös työterapeutti. Tarvittaessa Paraisille tulee myös sosiaalityöntekijä Kaarinasta.

– Suuri osa työstäni on koordinoida kokonaisuutta niin, että sosiaalinen puoli toimii myös psykiatrian fuusion jälkeisenä aikana. Koska psykiatrian eri vastuualueet ovat keskittyneet eri paikkoihin, joutuu sosiaalityöntekijä helposti viettämään kohtuuttoman paljon aikaa maantiellä, koska he ovat myös sidoksissa eri alueisiin. Ehdotukseni on, että sosiaalityöntekijät olisi sen sijaan sidottuja paikkakuntaan, mikä tekisi sen helpommaksi myös potilaille, Laitinen sanoo.

Äidinkieli tärkeä

Se että psyykkisesti sairas saa puhua äidinkieltään hoitohenkilökunnan kanssa, on Laitisen mukaan äärettömän tärkeää, mutta sosiaalityöntekijöiden joukossa on tällä hetkellä vain yksi, joka saa kielilisää ruotsista.

– Tosiasia on, että muutosten tekeminen suuren sairaanhoitopiirin alueella vaatii aikaa, mutta toivomme, että tämän vuoden aikana saisimme sosiaalityöntekijöiden paikat ratkaistua.

Yksi askel matkan varrella on asiantuntijaryhmä, joka koostuu Laitisesta ja kolmesta muusta sosiaalityöntekijästä, joilla on halu kehittää sosiaalityötä aktiivisesti. Heidän tehtävänään on antaa asiantuntija-apua muulle psykiatrian henkilökunnalle sosiaalityön kysymyksissä.

Koska sairaanhoitopiiri on maantieteellisesti melko suuri ja psykiatrian yksiköt on jaettu useisiin toimipaikkoihin, on tärkeää, että on joku, joka voi myös koordinoida ja kehittää sosiaalista työtä.
Laitinen työskentelee osa-aikaisesti johtavana sosiaalityöntekijänä ja jatkaa myös kliinistä työtä TYKS:n riippuvuuspsykiatrisella osastolla Turussa.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi
käännös Timo Järvenpää