Otetaanpa lusikka kauniiseen käteen

Tasan kolme kuukautta sitten totesin tällä paikalla, että on suhteellisen epätodennäköistä että joku paraislaisista ehdokkaista pääsisi läpi eduskuntavaaleissa. Ähäkutti, voisi melkeinpä todeta. Todellisuudessa RKP onnistui mobilisoimaan omat äänestäjänsä alueella ja toteamukseeni silloin mielipidekirjoituksella vastannut Sandra Bergqvist valittiin eduskuntaan – ja aloittaa kansanedustajan työnsä ensi tiistaina.

Kaiken lisäksi hänen lähin kilpailijansa Barbara Heinonen tuli toiseksi RKP:n listalla Varsinais-Suomessa ja on puolueen varakansanedustaja. Ähäkutti jälleen kerran.

Jää nähtäväksi mitä vaalitulos tuo mukanaan tälle alueella ja Paraisille.

RKP saavutti vaaleissa parhaan tuloksensa Varsinais-Suomessa sitten vuoden 1987, kun Christoffer Taxell keräsi huikeat 14 006 henkilökohtaista ääntä ja meni heittämällä silloisesta Turun läänin eteläisestä vaalipiiristä läpi.

Muista paraislaisista sekä Vihreiden Helena Särkijärvi että Vasemmistoliiton Lotta Laaksonen keräsivät reilusti päälle tuhat ääntä kumpikin. Laaksonen jäi vain 24 äänen päähän puolueensa varaedustajan paikasta, kun kolmanneksi eniten vasemmistoääniä kerännyt Emma Lindqvist oli ennen tarkistuslaskentaa vain niukasti edellä.

Vaali-ilta oli kaikin puolin jännittävä, sillä voittajia oli useita. Häviäjiä oli oikeastaan tasan yksi, mutta Keskusta kärsikin sitten sitäkin suuremman tappion. Puolue menetti koko maassa peräti 18 paikkaa ja saavutti samalla heikoimman tuloksen yli sataan (!) vuoteen. Milloin Keskustan kannatus oli viimeksi vastaavalla tasolla? Vuonna 1917, jolloin puolue sai 26 edustajaa.

Vaaleja voi myös hyvällä omallatunnolla luonnehtia demokratian voitoksi, oli sitten tuloksesta mitä mieltä tahansa. Äänestysprosentti oli peräti 72 prosenttia, korkein lukema sitten vuoden 1991. Toisaalta 1960–1980 -luvuilla tuo lukema alkoi yleensä kasilla. Korkein äänestysprosentti eduskuntavaaleissa saavutettiin muuten vuonna 1962, jolloin 85,1 prosenttia äänioikeutetuista kävi uurnilla.

Äänestysprosentti%
Koko maa72,0
Varsinais-Suomen vaalipiiri73,2
Parainen75,9
Paraisten äänestysalue74,5
Nauvo82,0
Korppoo81,7
Houtskari80,7
Iniö77,0

Neljän vuoden ajan suurena oppositiopuolueena ollut SDP voitti vaalit, mutta ei kuitenkaan täyttänyt kannattajiensa odotuksia. SDP nousi niukasti suurimmaksi puolueeksi, mutta 17,7 prosentin kannatus on kaikkien aikojen pienin lukema voittajapuolueen osalta. Se lukema on aina ennen alkanut kakkosella. Antti Rinteen urakka hallitustunnustelijana ei liene sieltä helpoimmasta päästä.

Perussuomalaiset nousivat vaalipiirin ykköseksi 294 äänen erolla Kokoomukseen, jolla on aina ollut vahva kannatus Varsinais-Suomessa. Maakunnan 17 edustajapaikan osalta ainoa muutos edellisiin vaaleihin oli Perussuomalaisten lisäpaikka ja Keskustan jääminen kahteen edustajaan.

Jää nähtäväksi mitä vaalitulos tuo mukanaan tälle alueella ja Paraisille.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi

Lue myösParainen sai oman kansanedustajan