Neljän vuoden erikoisjärjestelyt ohi

Koulun sydän. Uusi ruoka- ja juhlasali on Skärbbölen koulun sykkivä sydän. Kuva: Mikael Heinrichs
Lauantaina Skräbbölen koulussa vietetään avoimien ovien päivää kello 9–13. Samalla uudisrakennus vihitään virallisesti käyttöönsä.
– Tämä on samalla ensimmäinen kerta sitten syksyn 2013 kun pääsemme aloittamaan lukuvuoden ilman minkäänlaisia erikoisjärjestelyjä, toteaa koulun rehtori Jonas Wallin.
Avoimien ovien päivänä vieraat pääsevät tutustumaan sekä uusiin tiloihin että uuteen opetussuunnitelmaan käytännön tasolla, sillä oppitunneillekin pääsee seuraamaan opetusta.
– Päätimme henkilökunnan aloitteesta järjestää tällaisen päivän tavanomaisen ja jäykän avajaisseremonian sijaan, Wallin kertoo.
Avoimien ovien päivän avaa kuitenkin yhteinen tilaisuus juhlasalissa, jossa rehtori kertoo uudisrakennuksesta ja suoritetaan avajaisnauhan leikkaus.
Oppilaat esittävät muutaman kappaleen, mutta tämän jälkeen luvassa on lähestulkoon tavallinen koulupäivä – tosin ulkopuolisia vieraita on paikalla jonkin verran. He pääsevät myös tutustumaan eri puolilla koulua esillä olevaan näyttelyyn, johon on ammennettu vaikutteita Suomen itsenäisyyden juhlavuodesta.
– Osa esillä olevista töistä ovat peräisin Cornelius Collianderin savityötunneilta, joita järjestettiin 5–6 luokan oppilaille. Lisäksi näyttelyyn kuuluu maalauksia, kolmiulotteisia töitä sekä suomalaisia urheilijoita esittelevä osio.

Vånon ja Skräbbölen koulun vaiheet

  • Keväällä 2014 Vånon koulusta löydettiin pienemmän remontin yhteydessä hometta.
  • Opetus siirrettiin ensi hädässä ulkotiloihin, ja myöhemmin kontteihin, ruotsinkieliseen lukioon, Malms skolaniin sekä Bergvallan nuorisoseurantaloon.
  • Koulu käytti parakkeja elokuusta 2014 joulukuuhun 2016, mutta rakennustyöt eivät olleet koko ajan käynnissä. Valtuuston päätös koulujen liittämisestä tehtiin toukokuussa 2015, jonka jälkeen rakennustöiden suunnittelu alkoi lähes välittömästi. Rakennustyöt aloitettiin syksyllä 2015.
  • Marraskuussa 2016 oppilaiden piti aloittaa uusissa tiloissa, mutta betoniongelmat siirsivät muuttoa kuukaudella eteenpäin.
  • Julkisivukorjaus ja ilmanvaihto-ongelmat olivat jälleen laittaa kapuloita rattaisiin, mutta uusiin tiloihin päästiin tammikuussa 2017.

Skräbbölen koulun korjaus- ja laajennustyöt eivät ole sujuneet aivan suunnitelmien mukaan. Viimeisin epävarmuustekijä ilmaantui keväällä. Lattiaan jouduttiin tekemään koeporauksia kesän aikana ja hetken aikaa oli epävarmaa olisiko koulussa lattiaa lainkaan syyslukukauden alkaessa.
– Onneksi mitään huolestuttavaa ei kuitenkaan löytynyt ja betoni oli kauttaaltaan kuivunut. Elokuussa koeporausreiät liimattiin kiinni, Wallin kertoo.
Tällä hetkellä Skräbbölen koulussa on 95 oppilasta. Skräbbölen koulu ja Vånon koulu yhdistettiin vuonna 2015 ja uudisrakennuksen myötä koululla on nyt kaksin verroin tilaa aiempaan verrattuna. Koulun ns. vanha puoli on kahdessa kerroksessa, uudella puolella yhdessä kerroksessa sijaitsee sekä luokkahuoneita, yhdistetty ruoka- ja juhlasali sekä vaatimukset täyttävä puutyöluokka.
– Koulurakennus sinällään on melko yksinkertainen L-muotoinen rakennus ilman sen suurempia erikoisuuksia. Ainoa hieman tavanomaisesta eroava huone on ruoka- ja juhlasali, jossa on avaruutta. Se toimiikin eräänlaisena koulun ”sydämenä”, Wallin toteaa.
Entinen opettajainhuone ei ollut kovinkaan toimiva, sillä sinne mahtui neljän hengen pöytä – ja parhaimmillaan henkilökuntaa on talossa lähes parikymmentä. Huone sijaitsee tätä nykyä uuden ja vanhan puolen välissä.
Avattavien seinien myötä tiloja voidaan tarvittaessa yhdistää ja sopeuttaa tarpeiden mukaisesti.

Gustaf ja Elin pitävät uudesta puutyöluokasta, joka on huomattavasti entistä parempi. Kuva: Mikael Heinrichs
Uudessa puutyöluokassa tapaan neljäsluokkalaiset Gustafin ja Elinin, jotka esittelevät syksyn projektejaan.
– Tästä tulee kynäteline johon voi myös laittaa puhelimensa, he kertovat innostuneina.
Molemmat pitävät uudesta puutyöluokasta, joka on huomattavasti edellistä toimivampi.
Kuulin että tulette esiintymään sekä tänään (torstaina) että lauantaina, kumpi jännittää enemmän?
– Lauantai, he vastaavat yksissä tuumin.
Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi