Monikulttuurinen viikonloppu Kemiössä

Järjestäjät. Miro Jerohin ja Sonja Lumme ovat tällä viikolla kiertäneet alueen ruotsinkielisiä kouluja tapahtuman markkinoimistarkoituksessa. Kuva: Mikael Heinrichs.
Järjestäjät. Miro Jerohin ja Sonja Lumme ovat tällä viikolla kiertäneet alueen ruotsinkielisiä kouluja tapahtuman markkinoimistarkoituksessa. Kuva: Mikael Heinrichs.
 
Punaisen Ristin Turunmaan piiri on vahvasti esillä monikulttuuriasioissa. Viikonloppuna 10.–11. lokakuuta he järjestävät teemaviikonlopun monikulttuurisuuden tiimoilta Tjuda pedagogin tiloissa Kemiössä.
Käytännön järjestelyistä vastaavat projektikoordinaattori Sonja Lumme ja draamaohjaaja Miro Jerohin. Lisäksi Tjudaan on kutsuttu paikalle muutama yhteisöpedagogiikan opiskelija.
Kohdedryhmänä ovat ylä-asteikäiset ja toisen asteen koulutuksessa (ammatillinen koulutus ja lukiot) olevat nuoret. Alunperin teemaviikonloppu oli tarkoitus järjestää jo keväällä, mutta erinäisistä olosuhteista johtuen tapahtuma jouduttiin lykkäämään syksylle.
Ajankohtaisempaa aihetta saa nimittäin juuri tällä hetkellä hakemalla hakea.
Teemaviikonlopun järjestää Punaisen Ristin Turunmaan piiri yhteistyössä ruotsinkielisen Ungdom mot rasism -järjestön kanssa. Paikalle on myös kutsuttu pakolaisten edustajia kertomaan omista kokemuksistaan.
– Haluamme tämän tapahtuman myötä aktivoida nuoria, jotka useasti jäävät melko passiivisiksi sivustaseuraajiksi. Globalisaation ja monikulttuurisuuden pyörteissä monet voivat olla melko hukassa. Järjestämme teemaviikonlopun jotta voisimme tarjota lisätietoa ja toivottavasti myös murentaa hieman ennakkoluuloja, Jerohin sanoo.
Teemaviikonloppu on ruotsinkielinen, englanninkielisin vivahtein. Tapahtuma alkaa lauantaina aamupäivällä ja päättyy sunnuntai-iltapäivänä. Vaikka pääkieli on ruotsi, myös suomen- tai muunkieliset ovat tervetulleita mukaan.
– Tulemme järjestämään jonkinlaisen kuljetuksen tarvittaessa, mutta tarkempi aikataulu ja reitti sille selviää vasta kun tiedämme mistäpäin osallistujia on tulossa. Osallistuminen on täysin ilmaista, ainoa kustannus on sunnuntainen kotimatka. Olemme pyrkineet raivaamaan pois kaikenlaiset esteet osallistumiselle, Lumme sanoo.
Mukaan mahtuu kolmisenkymmentä nuorta, ainoa rajoittava tekijä on oikeastaan yöpyminen. Ilmoittautua voi 4. lokakuuta mennessä sähköpostitse osoitteeseen miro.jerohin@gmail.com. Mahdolliset kysymykset voi myös esittää hänelle.
Mikael Heinrichs
050 306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi