Mitähän sitä tekisi isona?

Eikö nyt ole hyvä ikä alkaa miettimään sitä, 50+?

Nykyään on kaikenlaisia uusia harrastuksia. Vai voisikohan niistä jo käyttää sanaa ammattinimike. Esimerkiksi bloggaus, vloggaus tai tubetus? Kummasti näitä harrastavat nuoret ponnahtavat julkisuuteen ja osa elättää itsensä tällä toiminnalla.

Ei minua se julkisuus kiehdo, olen mieluummin täällä kotosalla turvassa, mutta se että voisi tienata samalla kun tekee jotain hauskaa. Olisikohan siinä jotain minullekin? Tosiasiahan nyt on se, että jouduin tarkistamaan googlesta, että varmasti kirjoitan siitä, mistä kuvittelinkin. LOL…Heh.

Tiedoksi kaikille muillekin tietämättömille ”vanhuksille” jotka ovat samalla puolella kuilua kuin minä.

Tämä on tietysti nuorisosta huvittavaa, kalkkis ei tiennyt. Minusta oli huvittavaa se, että mieheni oli joutunut nuorelle tuttavalleen juurta jaksain selittämään, miten vanha puhelin toimii, olivat sellaisen jostain kätköstä löytäneet. Sellainen seinämalli, jossa on pyöritettävä numerovalitsin.

Kuinka hidasta olikaan numeroiden veivaaminen ja jos viimeinen numero meni väärin, ei sitä voinut deletoida vaan jouduit katkaisemaan ja aloittamaan koko numerosarjan alusta. Ja mikä nautinto oli, kun kiukuspäissään kirjaimellisesti iski luurin korvaan jollekin. Ei tunnu samalta nykypuhelimella.

Että ollaan tietämättömiä kuilun molemmin puolin. Sen sukupolvien välisen.

Takaisin nykyaikaan. Eli aloin ottamaan selvää, mitä tubetus, bloggaus ja vloggaus pitää sisällään. Wikipedia sanoo, että Tubettaja on henkilö, joka tuottaa videosisältöä verkkoon yksin tai ryhmässä. Blogi, englannin sanasta weblog, on verkkosivu tai sivusto, johon voi tuottaa sisältöä niin, että uudet tekstit, kuvat tai muu sisältö on helposti löydettävissä ja vanhat tekstit kuitenkin säilyvät luettavissa. Blogin kirjoittaja on bloggari, bloggaaja tai blogisti. Vloggaus on samanlaista kuin bloggaus mutta kuvien ja tekstin sijaan vloggaaja julkaisee videoita.

Tiedoksi kaikille muillekin tietämättömille ”vanhuksille” jotka ovat samalla puolella kuilua kuin minä.

Näiden tietojen perusteella sanoisin, että ei minusta ainakaan tubettajaa tule. En haluaisi julkaista videota itsestäni, jo peilikuva on aika elähtäneen näköinen. Katsojatkin varmaan vaatisivat vauhtia ja vaarallisia tilanteita, jotta kiinnostus säilyy.

Minun tapauksessani voi sängystä nouseminenkin olla vaarallista, mutta vauhti puuttuu. Vloggaus ei myöskään taida olla minun juttuni, oma mielikuvani siitä, että sen pitäisi olla kuin päiväkirja rajoittaa tekemistä. En halua olla esillä.

Mutta tuo bloggaaminen voisi olla kivaa. Tekstiä ja kuvia mielenkiintoisesta aiheesta. Aihepiirin on tietysti oltava mielenkiintoinen ja yleisöön menevä. Näin googlessa selatessani jopa ohjeita miten bloggaamalla voi tienata. Taidan palata tutkimaan niitä sivuja, ehkä löydän sieltä hyviä ideoita.

Eija Holopainen
Lähihoitaja jota kiinnostavat käsillä tekeminen ja uudet haasteet.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*