Minulla oli suuri ilo olla mukana osana isoa vapaaehtoisten joukkoa, joka vastasi viikonlopun FSSM-hiihtokilpailujen järjestelyistä. Kolmen päivän aikana tuli lähietäisyydeltä todistettua miten valtava määrä työtä tämän kokoluokan kilpailujen järjestäminen itse asiassa vaatii.
Valmistelutyö oli toki alkanut jo kauan sitten, käytännössä samana päivänä, kun varmistui että Pargas IF sai kilpailut järjestettäväkseen.
Hiihtäjät ylittävät itsensä ja antavat kaikkensa joukkueen eteen. Ja tarjoilihan sunnuntai myös kilpailujen ehkä palkitsevimman hetken.
Tämän hyvin rasvatun koneiston työskentelyn seuraaminen oli kuitenkin todella mielenkiintoista. Jokaisella oli oma tehtävänsä, toisilla isompi ja toisilla pienempi, mutta kaikkien panosta tarvittiin onnistuneiden kilpailujen läpiviemiseen. Laskin jälkikäteen starttien määräksi 87 kolmen päivän aikana. Ylhäällä kuuluttamossa oli ajoittain hikistä, ja saunatunnelmissa edettiin varsinkin aurinkoisina päivinä.
Vaikka välillä oli kiperiäkin paikkoja, oli ihailtavaa nähdä miten tyynesti ja rauhallisesti kaikki eteni hektisyydestä ja ajanoton omintakeisuudesta huolimatta. Kaikella on kuulemma tapana järjestyä, sain myöhemmin kuulla.
Järjestävän seuran oma kilpailumenestys, eli mitalitaulukon ylivoimainen ykkössija ja monipuolisimman seuran titteli, tulivat ikään kuin kaupan päälle.
Perjantain sprinttikisa oli omassa luokassaan intensiteetin osalta, ja oli myös itselleni hieman yllättäen kilpailupäivistä ylivoimaisesti pisin. Se tarjosi myös huikeita jännitysnäytelmiä – kuten sprinttihiihdon kuuluukin. Illan hämärtyessä ladut olivat jäisiä ja hankalia hiihtäjille, mikä myös näkyi kaatumisten määrässä.
Lauantain väliaikalähdöt vaativat huimaa keskittymistä tornissa, mutta kyllähän viestihiihto on loppujen lopuksi se kaikkein hauskin kilpailumuoto – ainakin katsojan silmissä. Sen myös sunnuntai osoitti loistavalla tavalla.
Hiihtäjät ylittävät itsensä ja antavat kaikkensa joukkueen eteen. Ja tarjoilihan sunnuntai myös kilpailujen ehkä palkitsevimman hetken.
Pedersöreläinen IK Falken lähti nimittäin naisten viestiin todellisella perhejoukkueella, kun 54-vuotias äiti Lena Ray hiihti yhdessä tyttäriensä Hannan ja Saran vanavedessä ankkuriosuuden – ja tuli pronssille.
Tässä kohtaa ei missään nimessä sovi vähätellä muita hiihtäjiä, kuten Piffenin naisten hopeajoukkuetta tai miesten pronssijoukkuetta. Rayn perhepronssi oli vain kerta kaikkiaan upea juttu.
Vanhempi tytär Sara, 24, syntyi nimittäin samana vuonna kun äiti Lena Ray otti viimeiseksi jääneen henkilökohtaisen FSSM-kultamitalinsa.
Nostalgiatasot olivat huipussaan. Eikä enää ikinä uudestaan, Lena Ray totesi maaliin päästyään.
Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi
