Mäyräkoirat irti Paraisilla lauantaina

GPS-tutkat. Kuvan koirilla on samantapaiset paikantimet kuin mitä ajokokeessakin käytetään. Kuva: Yksityinen

Turun seudun mäyräkoirakerho järjestää lauantaina Paraisten kaupungin alueella Suomen kautta aikojen suurimman mäyräkoirien ajokokeen.

Ajomaastoja on Paraisilta aina Korppooseen asti yhteensä 27 kappaletta ja ajokokeeseen osallistuu koiria ympäri Suomea.

Maastovastaavana toimii paraislainen Olli Uusitalo, joka on neuvotellut maanomistajien kanssa heidän maiden käytöstä ajokoetta varten.

– Maanomistajat ovat olleet erittäin suopeita ajokokeita kohtaan, sillä etenkin peurat ja kauriit ovat heillekin riesaksi. Joten he ottavat mielellään koirat paikalle, Uusitalo toteaa.
Häneltä tiedusteltiin jo helmikuussa halukkuutta lähtemään mukaan järjestelyihin, mikä tuntui luontevalta, kun hänellä oli jo valmiiksi yhteydet suureen osaan maanomistajista.

Siis mikä koe?

Ajokokeessa koiran tulee löytää maastosta kaksi eri ajoeläintä. Pidempi erä on pituudeltaan 80 minuuttia, lyhyempi 40 minuuttia. Viittä minuuttia pidemmät hiljaiset hetket vähennetään ajokoeajasta ja jokaisessa koemaastossa on mukana tuomari joka pisteyttää suorituksen.

Ajokokeessa ajettavia eläimiä ovat peurat, kauriit, ketut ja jänikset.

– Haluankin kiittää kaikkia maanomistajia suuresti, sillä ilman heidän myötämielistä suhtautumista ajokokeita ei voitaisi järjestää. Lisäksi tietenkin metsästysseurat ja myös yksityishenkilöt ovat olleet mukana auttamassa, Uusitalo toteaa.

Maastot sijaitsevat eri puolilla Paraista aina Korppooseen asti. Maastoja on myös saarissa, kuten Heisalassa, Sorpossa, Haverössä ja Pensarissa.

– Tämä tietenkin vaatii omat erityisvalmistelunsa, sillä useat maastot ovat maantielautan sekä venekyydin päässä.

Mäyräkoirien ajokoe

  • Ajokokeita on järjestetty Suomessa vuodesta 1960 lähtien.
  • Ajokokeiden tarkoituksena on mäyräkoirien ajo-ominaisuuksien selville saaminen jalostusta varten, harrastajien ja heidän yhteistoimintansa kehittäminen sekä kilpailumahdollisuuden tarjoaminen näihin sääntöihin pohjautuen.
  • Ajokokeissa ei ole tarkoitus vahingoittaa riistaeläintä.
  • Mäyräkoiralla sallittuja ajoeläimiä ovat jänis, kettu, metsäkauris, japanin-, kuusi- ja valkohäntäpeura.
  • Kokeen lopputulos on ominaisuus- ja ajoajanpisteiden summa.
  • Ajoajan pisteet enintään 40 pistettä.
  • Ominaisuuspisteet enintään 60 pistettä.
  • Kokonaispisteet enintään 100 pistettä.
  • Ominaisuuspisteet ovat ansiopisteitä, jotka arvioidaan eräkohtaisesti. Pisteitä myönnetään hausta, haukusta, ajosta, yhteistyökyvystä sekä metsästysinnosta.

Kilpailu, mutta myös hyödyllistä tietoa

Vaikka kyseessä on kilpailu jossa parhaat koirat palkitaan, ei kilpailua viedä läpi ”veren maku suussa”. Ajokokeiden tarkoitus on tutkia, miten koirat käyttäytyvät metsästettäessä ja siten olla tueksi esimerkiksi jalostusta silmälläpitäen.

Kilpailussa maksimipistemäärä on 100 ja todennäköisesti muutaman yksilön kohdalla 90 pistettä voi hyvinkin mennä lauantaina rikki. 1. palkinnon raja on 60 pistettä ja viime vuoden piirimestaruuskilpailussa kolmanneksitoista sijoittunut koira sai kokoon 71 pistettä.

Käyttövalion arvon saavuttaa koira, joka saavuttaa kolmesti ajokokeesta 1. palkintoon oikeuttavat pisteet vähintään kahdelta eri tuomarilta Suomessa ja vähintään yksi niistä yleisestä metsästyskokeesta, sekä näyttelystä vähintään laatumaininta ”hyvä” koiran täytettyä 15 kk.

Toimitsijoita on runsaasti

Jokaiseen mastoon tulee myös mukaan opas, joka tuntee paikallisen maaston. Useassa tapauksessa kyseessä on maanomistaja tai metsästysseuran jäsen, joka tuntee alueen hyvin.

– Kaikilla koirilla on gps-lähetin kytkettynä, joten koiran liikkeitä pystytään seuraamaan aukottomasti kokeen aikana. Ajokokeen pääsponsorina toimiva Tracker on koiratutkien johtava valmistaja, Uusitalo kertoo.

Koirien irtilasku tapahtuu aamulla kello 6.00 ja yhden koiran maksimaalinen ajoaika on kaksi tuntia.

Ilmoittautumisia tuli nopeasti

Paraisten ajokokeen ilmoittautuminen alkoi vuorokauden vaihtuessa 7. elokuuta, eli tasan kuukautta ennen koetta – ja jo aamuseitsemältä mukaan oli ilmoittautunut 31 koiraa.

Osallistuvien koirien maastot arvotaan koetta edeltävänä päivänä. Paraisten ajokokeen yhtenä erikoisuutena on se, että kilpailun aikana kaksi ylimääräistä ylituomaria on mukana maastossa ja he tulevat tarkistamaan tuomarin paperit heti maastojakson jälkeen, jotta pisteidenlasku nopeutuu.

– Laji kasvaa todella räjähdysmäisesti mäyräkoiraharrastajien keskuudessa ja ajokokeita järjestetään selvästi enemmän vuosi vuodelta, Uusitalo kertoo.

Liikenteessä kannattaa olla varuillaan

Lauantaina Paraisten alueella voi siis hyvinkin olla peuroja ja muuta riistaa liikkeellä enemmän kuin tavallisesti, joten liikenteessä kannattaa olla varuillaan.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*