Tässä me nyt seisomme, Gdanskin teknillisen yliopiston käytävällä, odottamassa pääsyä juhlasaliin laulamaan. Äskettäin kammattuine hiuksinemme ja äskettäin levitettyine huulipuninemme, sydän rinnassa hakaten ja hermostuksen tunne vatsassamme. Seisomme peräkkäin, ennalta määrätyssä järjestyksessä ja keskitymme tulevaan tehtävään. Annetun merkin jälkeen nousemme lavalle. Edessämme istuu viisi vakavaa miestä pitkän pöydän takana. Pöydällä heillä on nuottimme. Heidän tehtävänään on kontrolloida, että laulamme näiden nuottien mukaisesti, oikeassa tahdissa ja sävellajissa ja että emme laulaa väärin!
Kypsässä 50 vuoden iässä Pargas Damkör osallistui ensimmäistä kertaa kuorolaulukilpailuun Gdanskin kuorofestivaaleilla 8.–10.3.2019. Kuorolla oli juhlavuosi takana ja ajatuksena oli, että se tekisi kuoromatkan juhlien jälkeen. Kun Gdanskin kuorofestivaali nousi esiin vaihtoehtona kuoron matkalle, ei kuorokilpailua otettu kovinkaan tosissaan. Se tosiasia, että todella kilpailisimme, kuorolaulussa, alkoi vaivaamaan vasta muutama kuukausi ennen matkaa. Mihin olimme oikein itsemme laittaneet!
Olen laulanut aktiivisesti kuorossa yhdeksän vuotta, ensin Pargas Damkörissä ja sitten myös projektikuoro Exaudiossa. Näiden yhdeksän vuoden aikana olen saanut kokea paljon. Olen puolen vuoden aikana osallistunut kahteen kilpailuun, nyt Gdanskissa ja viime vuonna Prahassa Exaudion kanssa.
Ensimmäisen kilpailun yhteydessä olin vahvasti sitä mieltä, että kuorolaulua ja kilpailua ei pitäisi yhdistää. Ihmiset tekevät virheitä ja erehtyvät, ja niin tekee myös kuoro joka koostuu aivan tavallisista ihmisistä. Kun ajattelee, että osaa laulun läpikotaisin, laulaa kaiken keskellä täysin metsään, mikä häiritsee koko kuoron laulamisen tasapainoa – been there, done that!
Kuorokilpailussa juuri se yksi virhe olla ratkaiseva ja määrittää kuinka monta pistettä tuomareilta saa ja miten sijoittuu kilpailussa. Vastustan sitä täydellisyyttä jota vaaditaan ja ajattelin ensimmäisessä kuorokilpailussani, että tämä ei ole minua varten.
Kun Pargas Damkör meni kilpailemaan Gdanskiin, tein sen sillä asenteella, että matkustamme pitämään yhdessä hauskaa ja kokemaan jotain aivan uutta. Yritin sivuuttaa sen ajatuksen, että esiintyisimme kovimmille kriitikoille ja että meitä verrattaisiin todella koviin kuoroihin.
Meidän kilpailumme oli lauantaina aamupäivällä ja lauloimme niin hyvin kuin osasimme, emme laulaneet väärin, emmekä vaarallisen falskisti. Olimme läpäisseet koettelemuksen. Kuoro ei sijoittunut parhaiden joukkoon, mutta saimme tarpeeksi pisteitä saadaksemme kotiin viemisiksi pronssisen diplomin. Minulle tärkeintä oli, että kuoro uskalsi, kuoro osoitti rohkeutta! Kuka on sanonut, että kuoron on oltava täydellinen kilpaillakseen?
Miksei tavallinen Kombin kuoro voisi kilpailla kuorolaulussa, vahvuuksineen ja heikkouksineen?
Kuoromatka oli seurausta ahkerasta työstä, missä kaikki tekevät parhaansa. Ne kuorolaiset, jotka eivät osallistuneet matkalle, toimivat kriitikkoina harjoituksissa, kannustivat ja innoittivat. Olemme ylpeitä pronssidiplomista ja odotamme uusia haasteita!
Paula Gratschev
kuorolaulaja ja Pargas Damkör -kuoron hallituksen jäsen
