Kulttuuripalkinto Heikki Heinoselle

Paraisten kaupungin kulttuurilautakunta haluaa tänä vuonna kunnioittaa kahta eri kulttuuritekoa ja myöntää siksi kaksi kulttuuripalkintoa: toinen palkinto menee Paljasjalkapolun alullepanijoille ja toinen hanuristi Heikki Heinoselle.
Persuteluissa sanotaan että Heikki Heinonen on miltei jo tehnyt elämänuran hanurinsoiton opettajana, mutta jatkaa työtään edelleen. Ensi vuonna hän on opettanut hanurinsoittoa Saariston kansalaisopistossa 30 vuoden ajan. Monet lapset ja nuoret ovat saaneet ensikosketuksensa musisointiin hänen tunneillaan. Heikki Heinonen aloitti itse hanurinsoiton opinnot 7-vuotiaana.
Dolly ja Leif Heino saavat kotiseutupalkinnon. He ovat uskollisesti toimineet Paraisten kotiseutuyhdistyksen hyväksi monta vuosikymmentä.
Palkinnot jaetaan kaupungin itsenäisyyspäivänä, kaupungintalossa, missä kaikille avoin juhla alkaa klo 14.