Kirjoittamisen vaikeudesta

Muistatko sinä, myös kivikaudella syntynyt, millaista oli kirjoittaa aine koulussa? Opettaja jakoi jokaiselle oppilaalle konseptin ja kaikki teroittivat kynänsä ja odottivat jännityksellä otsikkoja. Tai otsikkoa. Joskus niitä oli useita, joista valita.

Opettaja siis kirjoitti otsikot mustalle liitutaululle ja joskus siellä oli aihe johon kiinnitin heti huomiota, ja silloin tiesin, että tulen kirjoittamaan hyvin. Jotkut luokkakaverit notkuivat ja pureksivat kyniään siten, että palasia tippui konseptipaperille. Sitten he valitsivat otsikon, mutta mitä sitten? Sitten he mulkaisivat vihaisena minuun, jonkinlaisessa transsissa olevaan ja hullunlailla kirjoittavaan, omille jutuilleen nauravaan, välillä hauskoja tai syvällisiä muotoja löytävään ja virtauksesta nauttivaan. Jumalallisesta virtauksesta, joka valui sydämestä aivoihin, oikean käsivarren kautta käteen ja kynään.

Useat ideat romaanille ja muille suurtöille odottavat syntymistään, nyt kun olen päässyt vauhtiin.

Aina se ei kuitenkaan ollut niin. Joskus otsikot olivat kuolettavan tylsiä, esimerkiksi ”Miten harjoittelen viestikarnevaaleihin” tai ”Suomen rooli ensimmäisessä maailmansodassa” tai ”Luonto talvisaikaan”. Silloin pureskelin kynänvartta minäkin, muistat varmaan miltä se kynä maistui, eikös vaan?

Pitkin hampain kirjoitetun aineen jättäminen ei ollut mukavaa. Mahtoikohan aina niistä, jotka suurella vaivalla saivat kirjoitettua yhden sivun eivätkä koskaan saaneet ainettaan luettavaksi koko luokalle, tuntua siltä? Tunsin yhtä suurta turhautumista, kun matematiikan kokeet jaettiin. Lievä ilo arvosanasta 5-. Hyväksytty, onneksi.

Kun ylioppilaskirjoitukset alkoivat, en ollut ainekirjoituksesta lainkaan huolissani. Kirjoitimme alustavan kokeen ennen varsinaisia kirjoituksia ja kirjoitin silloin elämäni parhaan aineen otsikolla ”Tieni kirjallisuuden maailmaan” – se otsikko sai virtauksen täyteen vauhtiin ja sain aineesta vahvan L:n. Itseluottamus oli siis huipussaan. Kun vuorossa oli ylioppilasaineen kirjoittaminen, ja saimme jokainen lapulla otsikot, hymyilin leveästi, sillä siellä se oli, otsikko jota olin odottanut ja joka oli juuri kuin minulle tehty! ”Tieni taiteen maailmaan”!!! Wau! Taiteen maailma! Aihe josta olin äärettömän kiinnostunut. Minustahan pitäisi tulla taiteilija!

Mutta… en tiedä mitä päässäni tapahtui silloin ja siellä. Valitsin jostakin käsittämättömästä syystä toisen aiheen. En ymmärrä! Kirjoitin huonosti ja huonon aineen – en muista edes mistä. Sain siitä M:n.

Olen sen sittemmin jo antanut itselleni anteeksi. Yhtäkkiä, aikuisena, ajauduin revyy-yhteistyöhön täällä Paraisilla ja opettelin kirjoittamaan sketsejä ja laulujen sanoja, vuosien aikana uskalsin vielä enemmän, varsinkin kun yleisö piti teksteistä ja sketsit saivat yleisön nauramaan. Eräs toimittaja Radio Vegasta kysyi eräässä haastattelussa, joko pian kirjoittaisin kokonaisen näytelmän.

Vastasin jotakin epäselvää, mutta ajatus alkoi kasvaa, ja muun muassa erään tämän alueen ”kulttuurin monitoimijan” kannustamana kirjoitin näytelmän, joka sai ensi-iltansa Lillholmenissa 2012. Sen jälkeen niitä tuli pari lisää… 25. kesäkuuta vuorossa on neljäs näytelmä, ”Babyface”. Harjoitukset ovat täydessä vauhdissa. Nyt on enää jäljellä ”aineen palauttaminen” ja reaktioiden odottaminen ja arvosana!

Useat ideat romaanille ja muille suurtöille odottavat syntymistään, nyt kun olen päässyt vauhtiin. Stay tuned!

Skini Lindgård
Kulttuuri on lähinnä sydäntäni

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*