Kierrosluku ja vapaalle vaihtaminen

Tove Hagström.
Tove Hagström.
Minulla on etuoikeutus viettää muutama kesäviikko saariston mökillä yhdistäen mökkeilyn ja työt tietokoneen äärellä. Tässä kohtaa pitääkin myöntää, että polttopuiden ja lättyjen parissa on vietetty enemmän aikaa kuin tietokoneen äärellä, mutta hyvä niin. Kaikelle on aikansa. Kun sahaamme ja pilkomme puita, käytämme sekä ihmis- että konevoimalla liikuteltavia työvälineitä ja haluaisinkin nyt jakaa kanssanne muutamia havaintoja tähän liittyen.
Oletko koskaan kulkenut ajoneuvolla, jonka moottori jää pyörimään korkeilla kierroksilla vielä hetken sen jälkeen, kun olet hellittänyt kaasua? Moottori ikään kuin vaatii pienen hetken ennen kuin vaihtaa vapaalle, sillä muuten ne huutavat tai eivät suostu vaihtamaan pienemmälle vaihteelle kun kierrokset ovat liian korkealla.
Jos sinäkin ajattelet minun tavoin usein kielikuvien kautta, olet todennäköisesti jo arvannut mihin olen tähtäämässä. Jos kuitenkin vielä kaipaat johtolankoja voin vain todeta: heinäkuu. Lomakuukausi isolla L-kirjaimella. Ei tosin kaikilla, mutta melko monella.
Millaisia lukemia sinun kierroslukumittarisi tällä hetkellä näyttää? Tuletko ärähtämään kun vaihdat vapaalle?
Ainakin omasta mielestäni on suhteellisen vaikeaa vaihtaa vapaalle. Jotenkin tuntuu siltä, että minun pitää tassutella eteenpäin vanhan kaavan mukaan oikeuttaakseni olemassaoloani. Mutta eihän se niin ole. Loman tarkoituksenahan on muun muassa olla jouten. Pitää pystyä antamaan tilaa erilaisille ajatuksille, taivaalla leijaileville pilville ja väylää pitkin kulkeville purjeveneille. Muistatko vielä miltä tuntui kun kesäloma tuntui ikuisuudelta, miltä tuntui olla pitkästynyt? Tänä kesänä yritän ehtiä pitkästymään. Vaikeinta taitaa olla sen kehtaaminen?
Ennen lomasi loppumista (ennemmin tai myöhemmin) oman moottorin vuosihuolto olisi parasta suorittaa. Tiedät varmasti itse parhaiten mitkä osat pitää vaihtaa tai rasvata, mutta muista ainakin tarkistaa jarrujen pitävyys ettei vauhti kiihdy aivan silmittömäksi lomien jälkeen.
Tähän päätän kolumnini, vaikka merkkimäärä ei olekaan vielä aivan täynnä. Suosittelen säästyneen lukuajan hyödyntämistä pitkästymällä hetkeksi.
Tove  Hagström