Keskustan kehittäminen ja feedback

Yksi arkkitehtiryhmien visioista koski vierasvenesatamaa.
Yksi arkkitehtiryhmien visioista koski vierasvenesatamaa.
Paraisten kaupunki haluaa kuulla paraislaisten mielipiteitä keskustan kehittämisestä ja ennen kaikkea niistä ehdotuksista, joita nuorista arkkitehdeistä koostuvat ryhmät viime kesänä esittelivät.
On hyvä kuulla asukkaita. Sitä paitsi se on ajan hengen mukaista kunnallishallintoa – vuorovaikutus asukkaiden kanssa.
Mutta jos nyt ei vastauksia nettikyselyyn tule valtavan monta, voimme arvata, mikä sille on selityksenä.
Ihmiset ajattelevat, että he ovat tehneet tämän aiemmin.
Kun Malmi-projekti aloitettiin maaliskuussa 2013, Paraisten kaupungintalossa pidettiin seminaari. Ideoita ja ajatuksia keskustan kehittämisestä peräänkuulutettiin verkossa ja seminaarissa.
Seminaariin osallistui monta kiinnostunutta paraislaista. Työryhmissä, työpajoissa he antoivat aikaansa ja etsivät ideoita keskustan kehittämiseksi. Yli 100 ideaa merkittiin muistiin.
Novian opiskelijat olivat työstäneet oman ideapaketin joistakin keskeisistä alueista keskustassa. Useat Novia-ideoista koettiin toteuttamiskelpoisiksi ja kiinnostaviksi, tätä mieltä olivat seminaariin osallistuneet silloin.
Kesäkuussa 2014 tuli TV-ryhmä ja ryhmiä nuoria arkkitehtejä Paraisille. Taas peräänkuulutettiin ideoita ja ehdotuksia paraislaisilta.
Arkkitehdit tapasivat paraislaisia ja tekivät sitten seitsemän mahtavaa ehdotusta, enemmän tai vähemmän toteutettavaa, mutta kiinnostavia ja raikkaita.
Arkkitehtien ehdotukset ovat maanneet kaupungin verkkosivuilla nyt tämän kesän ja syksyn ajan. Nyt paraislaisten pitää sanoa sanottavansa näistä ehdotuksista.
Kuten sanottu – se on hyvä se. Mutta vielä parempi olisi, jos paraislaiset saisivat sellaisen tunteen, että kaupunki ottaa askeleen eteenpäin, antaa ideoille hintalaput ja alkaa keskustella siitä, mitä kaikista näistä ideoista syntyy.
Ennen kuin keskustelu on käyty loppuun, voi myös nimittäin kulua monta vuotta.