Kaupunki esitteli strategiansa: tulossa 41 toimenpidettä

Sähköpyörä lainaksi. Noin kahden viikon kuluessa Paraisten kirjastosta voi lainata itselleen sähköpyörän. Yhdyskuntainsinööri Mattias Jensén ja kirjastopäällikkö Karolina Zilliacus esittelevät uutta tulokasta. Kuva: Mikael Heinrichs

Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén ja huomattava osa kaupungin johtavista virkamiehistä esitteli maanantaina kaupungin vuoteen 2022 asti ulottuvaa uutta strategiaa. Pääotsikkona oli ”luova saaristo”, ja sen alle koottiin viiteen eri painopistealueeseen lähivuosina toteutettavia toimenpiteitä.

– Olemme koonneet toimenpiteet, joita on yhteensä 41 kappaletta, siten, että ne julkaistaan erikokoisissa ryppäissä säännöllisin väliajoin. Ensi alkuun lähdemme liikkeelle 11 toimenpiteellä ja seuraavat viisi esitellään helmikuussa 2019, Nygrén sanoo.

Osallistava prosessi

Viiden eri painopistealueen (katso faktaruutu) alle koottujen toimenpiteiden parissa työskentelee erikokoisia työryhmiä, joilla on nimetty vastuuhenkilö. Jokaiseen työryhmään sisältyy myös ääniä kaupungin johtoryhmän ulkopuolisia ääniä.

Viisi painopistealuetta

  • Aktiivista vapaa-aikaa vihreässä kaupungissa.
  • Tänne on helppo tulla.
  • Yksilölliset palvelut.
  • Lisää kaupunkimaisuutta.
  • Lisää luovuutta ja yrittäjyyttä.

– Meidän tavoitteenamme ei ole tehdä päätöksiä oman kuplamme sisällä, vaan osallisuus ja osallistuminen ovat avainasemassa. Asukkaat eivät kaipaa korulauseita, vaan konkreettisia toimenpiteitä, Nygrén toteaa.

Hänen mukaansa on lähdetty hakemaan ns. ”game changeriä”, jolla katkaistaisiin negatiivinen asukasluvun kehitys. Jokaisen näennäisesti pienen toimenpiteenkin taustalta löytyy isompi kokonaisuus ja tavoite.

– Tulevien parin vuoden aikana pyrimme noin 100 päivän välein käynnistämään uusia toimenpiteitä, jotka ovat osana isompaa strategiaa, Nygrén sanoo.

Haastattelut taustalla

Strategiatyö perustuu 160 paraislaisen kanssa tehtyihin haastatteluihin, joita on työstetty erilaisissa työpajoissa ja palavereissa. Lisäksi kaupungin omaa henkilökuntaa on kuultu.

– Omasta mielestäni on todella vaikea kuvitella strategiatyötä, joka ottaisi vieläkin paremmin huomioon erilaisia näkökulmia. Osallistaminen on ollut kaikessa läsnä viimeisen neljän-viiden kuukauden aikana. Välillä on ollut vaikeaa päästää ohjaksia käsistään, mutta tällainen työskentelytapa on selvästi nykypäivää, Nygrén sanoo.

Hänen mukaansa strategiatyössä on haluttu nimenomaan uskaltaa myös kokeilla asioita pelkäämättä aina epäonnistumisia.

– Lähtökohtana ovat pienet, innostavat toimenpiteet, jotka ovat luonteeltaan konkreettisia.

Palvelut yhdeltä luukulta

Kaupungintalossa eräs ensimmäisistä muutoksista on ensimmäisen kerroksen palvelupisteen muuttaminen helposti lähestyttäväksi kohtaamispaikaksi. Siellä olisi tarkoitus tarjota kaikki tarvittava tieto yhdestä paikasta – ja asioidessa voi vaikka nauttia kahvikupposen siinä samassa.

– Teemme yhteistyötä ammattikorkeakoulu Novian opiskelijoiden kanssa, jotka opiskelevat palvelusuunnittelua. He kartoittavat muun muassa sitä, miten tilasta saataisiin vieläkin toimivampi ja viihtyisämpi, kirjastopäällikkö Karolina Zilliacus sanoo.

Käytännön työ käynnistyy alkuvuodesta ja toivon mukaan uutta konseptia päästään toteuttamaan jo ensi syksynä.

Pikavuoro Turkuun työn alla

Sujuvammat yhteydet työmatkalaisille ovat myös tapetilla. Elinkeinopäällikkö Tomas Eklund vastaa hankkeesta, jonka tavoitteena on saada aikaiseksi pikavuorobussi Paraisten ja Turun välille ainakin parina tuntina aamulla ja parina tuntina iltapäivällä.

– Olemme jo pitäneet ensimmäisen tapaamisen ELY-keskuksen edustajien kanssa aiheesta ja he ovat tietoisia hankkeesta. Koska tässä on kyse kaupungin ja ELY-keskuksen välisen liikennöintisopimuksen lisäpalvelusta, pikavuoron rahoituspohja on tietenkin toisenlainen, ja kaupungin osuus todennäköisesti isompi, Eklund sanoo.

Sähköpyörät kirjastoon

Saavutettavuusasiaan sisältyy myös autojen ja polkupyörien liityntäpysäköinnin parantaminen. Osittain samaa asiaa ajaa myös yhdyskuntainsinööri Mattias Jensénin vastuulla oleva jalankulku- ja pyöräilyväylien kehittämishanke.

Paraisten kirjasto sai maanantaina ensimmäisen sähköpyörän, jota on tarkoitus lainata asiasta kiinnostuneille.

– Pyörää voi lainata muutaman viikon kuluttua, ja kyseessä on siis tutustuminen laitteeseen. Sitä ei lainata pidemmäksi aikaa, vaan korkeintaan päivän yli ja panttia vastaan, Zilliacus toteaa.

– Pyörälainaan sisältyy myös kyselylomake, jonka avulla pyrimme saamaan palautetta pyöräilyväylistä, myös sähköpyöränäkökulmasta, Jensén sanoo.

Paraisten kaupunki on teettänyt strategian visuaalisen ilmeen ja mainoselokuvat yhdessä viestintätoimisto Å Communcationsin kanssa. Å Communications on Paraisten Kuulutuksia ja Åbo Underrättelser -lehtiä julkaisevan Förlags Ab Sydvästkustenin itsenäinen tytäryhtiö.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi

Lue myösTässähän melkein hengästyy…

1 Kommentti

  1. “Aktiivista vapaa-aikaa vihreässä kaupungissa, tänne on helppo tulla, yksilölliset palvelut, lisää kaupunkimaisuutta ja lisää luovuutta ja yrittäjyyttä.”
    Pääotsikkona on ”luova saaristo”, mutta sen alle on koottu viisi eri painopistealuetta jotka sopivat yhtä hyvin Loimaalle kuin kaikille muillekin kuivan maan tuppukylille.

Kommentointi on suljettu.