Kaupungin uusi projekti

Päiväkävelylläni tuli tutkittua lähemmin kaupungin Kirkkosalmen rantaprojektia ja täytyypi sanoa lopputuloksen olevan varsin hieno, ainakin valmiin osan osalta. Mitä nyt istutuksia vähän viimeistellään, jolloin lopputulos paranee entisestään.

Mutta kuten niin monessa asiassa herää kysymyksiä, samoin tässäkin tapauksessa. Taulussa luki teksti, jossa kerrottiin, että projekti kestää toukokuuhun asti – vai onko kyseessä painovirhe? Oli miten hyvänsä, niin mitä tapahtuu välillä Kirkkosalmen puutalojen ranta-alueen välillä ja nykyisen remontin välillä, koska vanhan rantapolun alueen välillä kengät kastuvat. Kiertotie on jo olemassa, jos se vaan yhdistetäisiin se nyt valmiiksi tulevaan alueeseen ja loppu jää rahan puutteessa ennalleen. Toivottavasti näin ei tapahdu, sillä jos loppuosalle ei tehdä mitään niin voihan vitalis, tai toisaalta ei makeaa mahan täydeltä ja hyväähän kannattaa odottaa.

Hyvänä esimerkkinä on kävelykadun jatkeen valmistuminen rantaan asti, joka kesti parikymmentä vuotta. Tapahtuuhan rannassa muutakin mielenkiintoista, sillä rannassa olevaa koivikkoa on siistitty ja siivottu risuista.

Pakkohan on sanoa, jotta sekin on kohtuullisesti onnistunut, tosin siivous tuo näkyville kaupungin varikon joka sopii huonosti ympäristöön. Vanha puutalo joutaisi myöskin muistojen joukkoon, ellei se ole historiallisesti tai muuten merkittävä talo.

Mitähän muuten muualla Paraisten alueella sanottaisiin tästä remontista, esimerkiksi Houtskarissa tai Korppoossa? Jokuhan voisi sanoa, että kulkeehan sieltä lautta (ainakin toistaiseksi ellei satu rahat loppumaan palvelujen ostajalta jolloin vuorot vähenevät), joilla pääsee katsomaan, miten keskustaajamaa on taas paranneltu ja hukattu yhteisiä verorahoja kaupungintalon ympäristöön.

Sen jälkeen voikin mennä vaikka syömään johonkin monista ravintoloista tai kiiruhtaa lossille, että varmasti ehtii lossille niiden kulkuaikana ja eikä muuten ruokakaan ole mitään merkillistä, joten vahinkokaan ei ole järin suuri.

Tapio Karikko

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*