Kauppa sulki ovensa ja linja-autot seisovat

Valintatalo - ja näin ollen myös asiamiesposti - sulkivat ovensa Paraisilla kello 11 ja 13 väliseksi ajaksi. Kuva: Anja Kuusisto.
Valintatalo – ja näin ollen myös asiamiesposti – sulkivat ovensa Paraisilla kello 11 ja 13 väliseksi ajaksi. Kuva: Anja Kuusisto.
 
Paraisten keskustassa elämä jatkui suhteellisen normaalisti myös perjantaina. Linja-autojen puuttuminen asemalta taisi olla suurin murheenaihe.
Elintarvikekauppa Valintalo, joka toimii myös asiamiespostina, oli suljettu klo 11 ja 13 välisen ajan. Kaupassa oli työvuorossa kolme henkilöä, joista yksi esimiesasemassa. Hän ei kuitenkaan halunnut tai edes saanut kommentoida työseisausta lehdistölle.
Koulut ja päiväkodit olivat auki normaalisit ja molemmat isot elintarvikekaupat, S-market ja K-supermarket Reimari, olivat auki normaalisti.
– Kukaan ei ainakaan ole sanonut mitään mahdollisista lakkoaikeistaan, enkä voisi kuvitella sulkevamme kauppaa pariksi tunniksi, Reimarin myymäläpäällikkö Erik Lundell sanoo.
SPR:n nälkäpäiväkerääjät olivat ainoa tavanomaisesta poikkeava asia suurten ruokakauppojen ulkopuolella tänään Paraisilla.
Samassa kiinteistössä K-kaupan kanssa toimiva Alko oli niin ikään avoinna normaalisti. Henkilökunta totesi noin 50 Alkon osallistuvan mielenilmaukseen, mutta Paraisten myymälä ei kuulunut näihin.
Anja Kuusisto
050 400 2352/anja.kuusisto@aumedia.fi