Kaukaa viisaalta löytyy – varastoidusta lumesta vajaan kilometrin rata


Pargas IF:n hiihtojaoston tavoitteena on avata hiihtokausi Paraisilla jo viikonloppuna.

Arviolta pari tuhatta kuutiometriä viime talvelta jäänyttä keinolunta on onnistuttu säilyttämään sahanpurun alla Finbyn hiihtostadionilla tänä vuonna. Pargas IF:n hiihtojaosto kokeili viime talvena ensimmäistä kertaa varastoida lunta isommat määrät ja onnistuneen ensikokeilun jälkeen saatiin yllättyä isosti.

Mikael Enberg, Niklas Westerlund ja Patrick Johansson valvomassa työn etenemistä. Kuva: Mikael Heinrichs

– On aina yhtä jännittävää, kun alamme levittämään säästämäämme lunta. Näyttää siltä, niin kuin lumi olisi paremmassa kunnossa kuin viimeksi ja onnistuimme säästämään hieman enemmän kuin vuotta aikaisemmin, sanoo hiihtojaoston projektivastaava Niklas Westerlund.

Töitä on tehty sen eteen, että pohja olisi paremmassa kunnossa kuin viime vuonna, jotta lumi ei helposti sulaisi pois alta päin – vaikka sitten sataisi useamman päivän ajan.

Lämpömittari hiihtotornissa näytti tiistaina -2 astetta, kun – melko erinomaisissa olosuhteissa – lunta alettiin ajamaan. Kaivinkone ja kaksi traktoria suorittivat pohjatyön rutiinilla.

Koneet työssä. Kuva: Mikael Heinrichs

– Lumen kanssa työskentelevät urakoitsijat olivat mukana jo viime vuonna ja he tietävät tarkalleen, miten asia hoidetaan sujuvimmin ja kuinka paljon aikaa koko operaation vie, painottaa Westerlund.

Kestävyys kaikkein tärkeintä

Tavoitteena on saada kasaan 800 metrin latu alas niin sanottuun ”hiihtomaahan” Finbyntietä pitkin kohti Sydmontietä.

– Voi olla, että ladusta tulee hieman lyhyempi, varsinkin kun mieluummin panostamme pohjaan tekemällä siitä vähän paksumman sillä ajatuksella, että se kestäisi paremmin. Lumi itsessään kestää plusasteet, mutta sateesta olemme enemmän huolissamme, sanoo hiihtojaoston puheenjohtaja Patrick Johansson. Vaikka sääennusteet eivät oikein ole hiihtäjien puolella, koska lähipäivinä on luvassa kovaa tuulta ja sadetta, toivomme, että pystymme järjestämään suunnitellun kansallisen kilpailun sunnuntaina.

– Totta kai toivomme, että säilötyllä lumella voisi hiihtää tarpeeksi kauan, että saamme otettua lumitykit käyttöön tai saisimme apua yläkerrasta, sanoo Johansson.

Lumitykkien käynnistämistä varten lämpötilan pitäisi olla 6-7 miinusastetta. Parissa-kolmessa päivässä ammutaan suurin piirtein kilometrin verran keinolunta.

Piffenin hiihtäjät palasivat sunnuntaina perinteiseltä lumileiriltään Vuokatista ja kilpailun ajankohta on lyöty lukkoon sillä ajatuksella, että harjoitukset lumella voisivat jatkua leirin jälkeen kotikentällä. Lumileiriin otti osaa noin 60 hiihtäjää eri ikäluokissa.

– Mielenkiintoista on, että sekä Lahdessa että Imatralla on jouduttu peruuttamaan tälle viikonlopulle suunnitellut kilpailut, mutta tällä hetkellä se näyttää ainakin toistaiseksi onnistuvan, sanoo Westerlund.

Myös kuntoilijoille

Hiihtoladut eivät missään tapauksessa ole vain Piffenin aktiiveille, vaan ovat avoinna myös kuntoilijoille. Tämän vuoksi myös Paraisten kaupunki on mukana projektissa.

– Se on ehdottomasti edellytyksenä, että voimme olla mukana antamassa panoksemme. Kaupungille ja Piffenille on hyvää PR:ää, että Paraisilla pystytään hiihtämään jo nyt ulkona, sanoo kaupungin vapaa-ajansihteeri Mikael Enberg.

Keskiviikkoaamuun mennessä kilpailuun oli ilmoittautunut 60 hiihtäjää, joka järjestetään sunnuntaina 17 eri luokassa 8-vuotiaista ja 55-vuotiaisiin.

– Maantieteellisesti ajatellen meillä on paljon ilmoittautuneita kauempaakin kuten Haapajärven Kiiloista ja Jämsänkosken Ilveksestä, sanoo Westerlund.

Finbyn hiihtostadion tulee täksi talveksi saamaan myös uuden infokyltin, missä kaikki ladut ovat merkittyinä. Osaa latujen reiteistä muutetaan jonkin verran tänä talvena, muun muassa siitä syystä, että uusi pulkkamäki tehdään alas kohti golfrataa (lue lisää vieressä olevasta erillisestä artikkelista).

– Vanha ladun osa, joka menee itään golfin rangelta ja parkkialueelta otetaan pois käytöstä ja samalla valaistusta siirretään siten, että koko viiden kilometrin latu on valaistu, sanoo Enberg.

Golfradan hiihtolatu tehdään kuten aikaisemminkin, kun lumitilanne sen sallii. Myös se latu on merkittynä uuteen latukarttaan.

Uusi pulkkamäki tulossa

Uusi tulokas hiihtostadionille on pulkkamäki, joka rakennetaan koillisen suuntaan hiihtostadionin lähtöalueen kiviröykkiön jälkeen kohti golfrataa.

– Itse asiassa pulkkamäestä on puhuttu jo syksystä 2018 lähtien ja olemme miettineet mahdollisia paikkoja. Ajatuksena on ollut rakentaa mäki sellaiseen paikkaan, minne voidaan tykittää tekolunta, sanoo kaupungin vapaa-ajansihteeri Mikael Enberg.

Uusi pulkkamäki. Kuva: Mikael Heinrichs

Koska se viettää pohjoiseen päin, tulee lumi säilymään paikallaan pidemmälle keväällä.

– Tuulisuojaa tai laavua, joka on hiihtoladun vieressä voi kuka tahansa käyttää vapaasti, esimerkiksi makkaran paistamiseen tai välipalan nauttimiseen koko perheen kanssa.

Mitään puupalvelua ei ole, joten mukana täytyy olla omat klapit, jos haluaa grillata, sanoo Enberg.

Se että mäki nyt saadaan aikaiseksi, on Pargas IF:n hiihtojaoston, Archipelagia Golfin ja Paraisten kaupungin toimivan yhteistyön tulos.

– Finbyn ulkoilumahdollisuuksien kehittäminen ei olisi mahdollista ilman hyvin toimivaa yhteistyötä, joka näillä kolmella toimijalla on.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi
käännös Timo Järvenpää

2 Kommentia

  1. Myös talviurheilusta kiinnostunut kansalainen ihmettelee toimituksen rasismia. Hiihtokilpailun tulokset olivat todella surkeaa luettavaa etenkin nuorisosarjoista. Joidenkin matkojen tuloksista puuttui voittajan nimi, mutta paraislaisten nimet kyllä löytyi. Voisi odottaa että vähintään palkintosijojen voittajat olisi nimin mainittu.
    Toiminnasta arvosanaksi ei voi antaa enempää kuin pääministerin kokoomukselle sanoma HÄVETKÄÄ !

    • Kirjoittajan rasismisyytös tuntuu kyllä hieman liioittelulta. Rasisimin kanssa tällä asialla ei sitten millään tavalla ole tekemistä. Paraisten Kuulutukset on nimenomaan paikallislehti, joten tästä syystä on hyvinkin luonnollista ja perusteltua menetellä näin.

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*