Kaikkien aikojen jalkapallosyksy?

Otsikon väittämä lienee melko lähellä totuutta, ainakin näiltä leveysasteilta tarkasteltuna. Paraisilla nähtiin peräti kolme sarjanousua, kun Pargas IF:n miehet nousivat Kakkoseen, Wolves Kolmoseen ja PIF 2 Vitoseen. Putoamisvaarassa olleet joukkueet, eli Piffenin naiset ja Wolves 2 säilyttivät omat sarjapaikkansa.

Paraisilla päästään ensi kesänä ensimmäistä kertaa 13 vuoteen ihmettelemään Kakkosen menoa, joka näiden vuosien aikana on muuttunut melkoisesti.

Lisäksi valtakunnan tasolla eletään erittäin jännittäviä aikoja, kun FC Inter taistelee vielä Veikkausliigan päätöskierroksella mestaruudesta kotikentällään Turussa. Myös TPS karsii paluusta Veikkausliigaan ensi viikolla kaksiosaisessa ottelussa, jossa vastassa on TPS:n viime vuonna pudottanut KPV. Miesten A-maajoukkue Huuhkajatkin kävivät ”lähes” varmistamassa historiallisen EM-lopputurnauspaikan Turussa tällä viikolla.

Tosin tähän ”sukupolven unelmaan” tarvitaan Kreikan vetoavusta huolimatta edelleen ainakin kaksi pistettä kahdesta viimeisestä ottelusta, joista toinen pelataan Helsingissä ja vastustajana siinä on karsintalohkon selkeä jumbojoukkue Liechtenstein.

Liechtenstein ei historian valossa ole ollut Suomelle mikään kovin helppo vastustaja, sillä neljästä kohtaamisesta Suomi on voittanut vain kaksi – kahdesti joukkueet ovat pelanneet tasan. Siitäkin huolimatta Suomen selviytymistä ensi kesän EM-lopputurnaukseen pidetään kansainvälisestikin lähes varmana. We Global Football -asiantuntijasivuston mukaan todennäköisyys Suomen selviytymiselle lopputurnaukseen on 99,32 prosenttia.

Vaikka tuo 0,68 prosenttia onkin melko pieni todennäköisyys, ei matkalippuja ainakaan vielä kannata varata. Kenelläkään ei vielä ole tietoa missä päin Eurooppaa (tai Aasiaa, miten tuon Bakun sitten haluaa kategorisoida…) mikäkin joukkue pelaa.

Ensi kesän EM-lopputurnaus nimittäin mitellään 12 eri kaupungissa, 12 eri maassa. Logistiikan suhteen on siis haasteita tarjolla kannattajille. Loma-anomukset toki kannattaa ajoittaa jo juhannusta edeltävälle ajalle, sillä lopputurnaus alkaa 12. kesäkuuta ja jatkuu kuukauden ajan.

Paraisten oma poika Albin Granlund ei ole lokakuun karsintaotteluissa päässyt lainkaan kentälle, mutta on ollut joukkueen matkassa mukana. Naisten maajoukkueessa Anna Westerlund ja Julia Tunturi kuuluvat vakiokokoonpanoon – ja onnistuihan Westerlund tekemään maajoukkueuransa kolmannen maalin Vaasassa lokakuun alussa pelatussa Albania-ottelussakin.

Toivottavasti myös ensi kesänä voidaan todeta, että elämme kaikkien aikojen jalkapallokesää – sekä Paraisilla että Euroopan kentillä.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*