Hyvästit ja tervetuliaiset lauantaina

Mathias Lindströmiä muistetaan lauantaisen Kolmosen ottelun yhteydessä. PEliura päättyy tähän kauteen. Arkistokuva: Gösse Storfors.
Mathias Lindströmiä muistetaan lauantaisen Kolmosen ottelun yhteydessä. Peliura päättyy tähän kauteen. Arkistokuva: Gösse Storfors.
 
Lauantain kauden viimeinen miesten Kolmosen kotiottelu LTU:ta vastaan on – sarjatilanteesta huolimatta – erittäin mielenkiintoinen paraislaisten jalkapallon ystävien osalta.
Kautta aikojen eniten Suomen mestaruuksia saavuttaneen Mathias Lindströmin (seitsemän SM-kultaa, kolme Tampere Unitedin riveissä ja neljä HJK:sta) huikea ura päättyy nimittäin tämän ottelun myötä kotiyleisön edessä. Kauden viimeinen sarjaottelu pelataan vieraissa SoVo:a vastaan 26. syyskuuta.
Lisäksi Errea-piiricupissa on jäljellä ainakin yksi ottelu, sillä cupin välierässä Piffen kohtaa TPK:n lauantaina 3. lokakuuta klo 14.00 Pajbackalla. Voiton myötä edessä olisi vielä loppuottelu Peimari Unitedia vastaan. Tästä huolimatta kauteen kovin odotuksin lähteneelle joukkueelle kausi on ollut pettymysten sävyttämä.
LTU:n kannalta ottelu on elintärkeä, sillä joukkue kamppailee kynsin hampain sarjapaikastaan FC Bodan (ja teoriassa myös SoVo:n) kanssa. Kaikki havittelevat 11. sijaa, joka varmuudella merkitsisi paikkaa ensi kauden Kolmoseen. Kakkosen länsilohkossa ovat nimittäin tällä hetkellä putoajien paikalla sekä ÅIFK että KaaPo Turun piiristä, mikä merkitsisi myös kahden Kolmosen porukan tippumista sarjatasoa alemmas. Kakkosessa on pelaamatta vielä kolme kierrosta.
Otsikossakin mainitut tervetuliaiset puolestaan liittyvät Piffenin kutsuun vuodenvaihteessa Paraisille muuttaneille pakolaisille. Seura kutsuu heidät seuraamaan lauantain ottelua. Christer Järnströmin mukaan ele on solidaarisuuden osoitus.
– Tällä tavalla pakolaiset pääsevät tutustumaan Paraisten urheilutarjontaan, toivottavasti mahdollisimman moni tulee paikalle, Järnström sanoo.
Piffenin kauden viimeinen kotiottelu  merkitsee myös nappulaliigapelaajien kanssa suoritettavaa sisäänmarssia. Lisäksi ottelun yhteydessä palkitaan muutamia kannattajia.
Ottelu alkaa lauantaina kello 15.00.
Mikael Heinrichs & Johan Backas
050 306 2004/mikael.heinrichs@fabsy.fi