Heitä käytetty maski roskikseen!

Saaristotiellä ajaessani olen törmännyt useaan otteeseen varsin omituiseen tilanteeseen. Tiellähän on tietty rajoitus, mikä näyttää olevan punainen vaate muutamien autojen kuljettajille.

Tämä ehkä hidaskin nopeus saa nimittäin aikaiseksi jonomuodostelman, kun suurin osa ajelee rajoitusten mukaan. Jonossa kun sattuu olemaan kuljettajia, joille vauhti ei sovi ollenkaan, vaan lähdetään ohittamaan koko jonoa, jotta matka jatkuisi nopeammin.

Tämä kuljettaja oli sitten huomannut minut jonossa ensimmäisenä ja kaiken lisäksi auto oli pieni ja sokerina pohjalla valkoinen tukka. Tämä kuljettaja ohitse päästyään jarrutti äkkiä ja lähes pysähtyy eteeni ja vielä kaksi kertaa.

Oli onni onnettomuudessa, että peräänajoilta vältyttiin tällä kertaa.

Paikallislehti kirjoitti ansiokkaasti katujen kuoppaisuudesta, mikä todella pitää paikkansa. Keskustelin asiasta kaupungin katujen asfaltoinnista vastaavan henkilön kanssa ja sain aika omituisen vastauksen ainakin Pjukalan suuntaan menevän tien osalta.

Asfalttia oli nimittäin käynyt tutkimassa firma, joka totesi tutkimuksen päätteeksi tien tarvitsevan kerroksen asfalttia, jotta se pysyisi kunnossa. Ja kun firma tarjosi edullista kokonaisratkaisua, tie sai lisäkerroksen. Kenellekään ei tullut mieleen ilmeisesti tutkituttaa jollakin toisella firmalla tätä asiaa, jolloin ehkä Rantakadulle olisi riittänyt muutakin kuin kuoppamerkkejä.

Miten nyt on: kun kaupunkiin tulee vieraita, niin Rantatie ei ole paras mahdollinen väylä vieraiden tuloa varten, kun kuitenkin päämajaa maalataan ja siistitään jatkuvasti.

Sitten tämä maskin käyttö julkisilla paikoilla eli Paraisilla lähinnä kaupoissa ja ehkä kirjastossa.

Käyttöhän on ihan kohtuullista, toki enemmänkin saisi olla, mutta sehän on jokaisen oma asia.

Ongelma on asiasta tullut sen vuoksi, kun monet ottavat maskin pois kauppaan mennessään ja maskeja ei saada millään roskiksiin, vaan ne tippuvat maahan ovien eteen yleensä myyjien korjattaviksi. Helpommalla pääsee, jos ostaa pantamaskin apteekista ja käyttää sitä koko ajan verrattuna siihen, että vaihtaa kertakäyttömaskia jatkuvasti.

Tapio Karikko

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*