Heinon veljekset palaavat ParBa:n riveihin

PK 28.1.1988.

Paraisten Badminton sai mieluisan 30-vuotislahjan, kun maajoukkuepelaajat Eetu ja Iikka Heino ilmoittivat siirtyvänsä Espoon ESB:stä takaisin ParBa:n riveihin. Kotimaan seurasiirron taustalla on halu edustaa kasvattajaseuraa ja antaa jotain takaisin yhteisölle, jossa sulkapalloura sai alkunsa.

Kun käytännön esteet seurasiirrolle poistuivat uusien maajoukkuekuvioiden myötä, he päättivät tarttua tilaisuuteen.

ParBa:n juniorivalmentaja Mikko Blomqvist toivoo seuran jopa pystyvän kaksinkertaistamaan jäsenmääränsä lähiaikoina.

– Leiritoiminta on käynnistymässä toden teolla ja lisäksi tavoitteena olisi käynnistää kummitoiminta, jonka myötä junnut pääsisivät aina välillä mittelemään taitojaan huippupelaajien kanssa, Blomqvist kertoo.

– Olemme pieni mutta suuri seura.

Maajoukkuetoiminnan uudet kuviot taustalla

Suurin yksittäinen syy seurasiirron taustalla lienee itse asiassa Anu Nieminen, joka aloitti vuodenvaihteessa maajoukkuetoiminnan päävalmentajana ja vetää myös Tokyo Team -projektia. Niemisen otettua vastuu maajoukkueista toiminta siirtyi käytännössä erilliseen maajoukkuekeskukseen, joka toimii pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean yhteydessä.

– Omalta osaltani olen aina halunnut edustaa ParBa:a vielä urani aikana ja kun siihen tuli mahdollisuus ei minun tarvinnut miettiä asiaa sen enempää. Kun minulla ei kuitenkaan ole uraa enää kymmeniä vuosia jäljellä, päätin palata tänne, josta kaikki on lähtenytkin, ParBa:a viimeksi keväällä 2009 edustanut 29-vuotias Eetu Heino taustoittaa siirtoa.

Myös Iikka Heinon siirron taustalla ovat samantapaiset syyt. Hän muutti pk-seudulle jo aloittaessaan lukion vuonna 2011.

– Itse asiassa en ole seuratreeneissä käynytkään pitkään aikaan, ja kun olen lähtöisin Paraisilta, niin siirto tuntui luontevalta. Haluan antaa jotakin takaisin myös kasvattajaseuralleni, 23-vuotias Iikka Heino toteaa.

Arki ei muutu – ainakaan paljon

Pelaajien arki ei seurasiirrosta huolimatta muutu juurikaan. Molemmat asuvat edelleen pääkaupunkiseudulla ja edustavat ammattilaisseurojaan Ranskassa (Eetu) ja Saksassa (Iikka) entiseen tapaan.

– Kotimaan kilpailuissa edustamme Paraisten Badmintonia 1. heinäkuuta alkaen, veljekset sanovat.

Ammattilaiskausi sulkapallossa ajoittuu akselille syksy-kevät ja otteluita kertyy noin parikymmentä, pääosin viikonloppuisin.

– Pelaan nyt kolmatta vuotta saksalaisen BC Wipperfeldin riveissä. Ensimmäisellä kaudellani nousimme pääsarjaan ja olemme pelanneet Bundesliigassa kaksi kautta, Iikka Heino sanoo.

Eetu (vas.) ja Iikka Heino siirtyvät virallisesti ParBa:n pelaajiksi 1. heinäkuuta. Kuva: Mikael Heinrichs

Eetu Heinon osalta sarjapeleille on varattu kymmenen lauantaita syksyn ja kevään mittaan.

– Pelaan toista kautta Ranskassa ja seurani on voittanut mestaruuden viidesti peräkkäin. Juhannusviikolla meillä onkin pelit seurajoukkueiden EM-lopputurnauksessa Puolassa, Eetu Heino kertoo.

Veljekset tulevat harjoittelemaan Paraisilla kesän aikana aivan kuten aikaisempinakin vuosina.

– Vaikka meistä ei kumpikaan ole asunut Paraisilla pitkään aikaan, käymme usein vanhempien luona kesäisin sekä joulun ja uuden vuoden tienoilla.

Silloin käymme yleensä myös täällä PUNTissa harjoittelemassa, Iikka Heino kertoo.

– Toivottavasti voimme toimia lajin lähettiläinä sekä ParBa:lle että koko Lounais-Suomen alueelle Lounasulka-seurayhteistyön piirissä, Eetu Heino sanoo.

Kisaamassa lokakuussa?

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan veljekset tulevat pelaamaan uusvanhassa kotihallissaan ensimmäiset kisat lokakuussa, kun ParBa järjestää oman eliittikilpailunsa, johon viime vuosina on osallistunut noin 200 pelaajaa.

– Toivottavasti pääsemme kumpikin tänne silloin. Se riippuu tietenkin kansainvälisestä kilpailukalenterista, mutta käsittääkseni kilpailun pitäisi sopia juuri Minskin European Games -karsintojen ja Olympiakarsinnan välimaastoon, Eetu Heino sanoo.

Iikka Heinon kohdalla muuttoliike on tuonut hänet takaisin Suomeen vietettyään puoli vuotta Tanskassa BEC Center of Excellencessä harjoitellen.

– Nyt harjoittelemme lähes päivittäin yhdessä. Pikkuveli roikkuu koko ajan lahkeessa kiinni, kun hän muutti takaisin Suomeen, Eetu Heino murjaisee.

Isoveli lähtee kesä-heinäkuun vaihteessa pelaamaan MM-kisoja Kiinan Nanjingissä – ja samalla hän tullee tekemään historiaa..

– Olen todennäköisesti ensimmäinen ParBa:n pelaaja aikuisten MM-kisoissa.

Veljeksillä on paljon hyviä muistoja Paraisilta ja PUNTista – varsinkin ajalta ennen peruskorjausta.

– Omalla kohdallani ainakin vanha puulattia on painunut mieleen, ja tietenkin myöhäiset iltatreeenit. Muistan että jännitti ja pelottikin, kun treenien jälkeen suuntasi kotiin nuorisotilan ohi, jonka ulkopuolella isot pojat polttivat röökiä, Eetu Heino nauraa.

– Omalta osaltani muistan kesät, kun treenasimme täällä isosiskoni ja isän kanssa. Faija jaksoi syötellä minulle erilaisia kuvioita lähes loputtomiin, Iikka Heino muistelee.

– Ja kerran, tuolla neloskentällä, yritit lyöntiä jalkojen välistä ja astuit mailan päälle. Maila meni rikki ja sinä aloit itkemään, isoveli Eetu Heino muistuttaa.

Veljekset ovat veljeksiä.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi