Siirtyminen etäopetukseen kouluissa nostaa esille uusia ilmiöitä, joista yksi on yhteydenpito oppilaisiin. Haluamme kiinnittää huomiota nuorten asemaan näin korona-epidemian aikaan sekä vanhempina, että opetustehtävissä toimivina ammattilaisina.
Tässä tilanteessa meille aikuisille on helpompi ymmärtää pienten lasten tuen ja kontaktin tarpeet kuin nuorten.
Nuoret jäävät helposti liian yksin.
Oletus on, että nuoret kykenevät ottamaan yhteyttä tarvittaessa, mikä todellisuudessa on monelle vaikeaa.
Myös teini-ikäisten tavassa pyytää apua on yksilöllisiä eroja.
Niihin vaikuttavat kodin vuorovaikutuskulttuuri ja voimakas itsenäistymiskehityksen vaihe, jotka molemmat voivat lisätä tarvetta selvitä itsenäisesti, tai ainakin ilman vanhempien apua.
Voimmeko me aikuiset olettaa nuorten ottavan aktiivisesti kontaktia saadakseen apua opettajalta?
Mielestämme vastuu kontaktin luomisesta tulisi ensisijaisesti olla meillä aikuisilla.
Kynnys olla yhteydessä kouluun ja opettajaan voi olla nuorelle erityisen korkea nyt, kun rutiinit ovat uusia ja kaikki tapahtuu etänä.
On tärkeää, että opettaja on aloitteellinen ja omalla esimerkillään näyttää kuinka pidetään yhteyttä.
Näin toimien uudesta tavasta muodostuu rutiini, joka helpottaa myös nuoren aktiivista kontaktin ottamista.
Me vanhemmat puolestamme voimme tukea nuoria olemaan kontaktissa opettajaan, esim. konkreettisesti yhdessä suunnittelemalla, missä tilanteissa olisi hyvä olla yhteydessä ja miten sen voisi tehdä.
Koulujärjestelmässämme on rakenteellinen ero ala- ja yläkouluissa.
Alakoulussa luokanopettajalla on luontainen kontakti oppilaisiin, koska hän vastaa opetuksesta useimmissa aineissa.
Yläkoulun luokanvalvojalla on vastaava vastuu kontaktista oppilaisiin.
Aineopettajilla on monta ryhmää huolehdittavaan ja yhteinen aika yksittäisten oppilaiden kanssa on vähäistä, joten heiltä ei voi odottaa oppilaiden yksilöllistä tuntemista.
Normaalioloissa tämä on hyvä ja toimiva systeemi, mutta nyt, kun luontainen jokapäiväinen kontakti oppilaan ja opettajan välillä puuttuu, juuri yläkouluikäisten väliinputoamisen riski lisääntyy.
Koulun on nyt huolehdittava myös opettajien avun ja tuen tarpeista, jotta heillä on riittävästi resursseja ja keinoja pitääkseen yhteyttä oppilaisiin.
Moni tekijä vaikuttaa siihen, mikä on ”riittävää”, mutta meidän mielestämme päivittäinen ”live-kontakti” koulun ja oppilaan välillä on jonkinlainen minimitaso.
Joskus lyhyellä henkilökohtaisella yhteydenotolla ja yksinkertaisella kysymyksellä ”Hei, miten sinulla menee?”, voi olla ratkaiseva merkitys.
Sari Ahlqvist-Björkroth
PsT, yliopistolehtori
Tomas Björkroth
Yksikönjohtaja, Axxell Utbildning Ab
Kommentoi