Hansa 2020 – vapaaehtoistyön huipentuma

Pyöriikö koronavirus mielessäsi? Niin täälläkin.

Kukaan tuskin olisi aavistanut vielä viime vuodenvaihteessa minkälaiseksi jännitysnäytelmäksi kevät kääntyy.

Lapset ja nuoret ovat opiskelleet kotoa käsin, vanhemmat siirtyneet mahdollisuuksien mukaan etätöihin, harrastus-, kulttuuri- ja matkailutoiminta on tauolla ja esimerkiksi kasvokkain tapahtuvia kohtaamisia kehotettu välttämään.

Tarkoitus oli, että paikallisyhdistyksemme olisi tulevana kesänä lähtenyt vuosia suunnitellulle ja valmistellulle ulkomaanmatkalle Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan.

Ihan samaan tapaan kuin monilla perheillä saattoi olla aikeissa suunnata sukulaisiin tai olla varattuna vaikkapa aurinkoloma etelän lämpöön.

Reissuumme oli ilmoittautunut eri-ikäisiä paikallisia lapsia ja nuoria, suurin osa 10–15-vuotiaita.

Tavoitteena oli muun muassa auttaa heitä ymmärtämään itsensä osaksi kansainvälistä yhteisöä, suhtautua uteliaasti eri kulttuureihin ja vahvistaa kielitaitoa.

Jokaisen tulisi matkalla osallistua leiriarjen pyörittämiseen, tarttua toimeen pystyttämällä telttoja, toimia aktiivisena osana erilaisia ryhmiä esimerkiksi niin ruoan valmistuksessa, ohjelmissa kuin majoittautumisessakin sekä osata pitkän matkan aikana ottaa myös muut huomioon.

Matkan oli suunniteltu huipentuvan tanskalaisen partiokeskuksen eli Houens Odde International Scout Centren kansainväliseen leiriviikkoon ja saksalaisen ystävyyslippukunnan tapaamiseen Kielin alueella.

Saksalaisen paikallisyhdistyksen kanssa on pidetty yhteyttä jo vuoden päivät ja tarkoitus oli nähdä heitä myös Suomessa elokuun alussa 2020, kun eurooppalaisia partiolaisia eri maista, kuten Saksasta ja Itävallasta, tulisi tänne pohjolaan ensin vaeltamaan ja sitten pitämään asemaleiriä.

Houens Odden leiriviikon aiheena ilmoitettiin olevan kestävä kehitys. Kestävän kehityksen teema mahdollistaa nuorille oman toimintansa arvioimisen osana globaalia maailmaa sekä jokaisen vastuun yhteisestä maapallosta.

Nuoret hahmottavat, että he ovat jokapäiväisillä kulutusvalinnoillaan mukana vaikuttamassa siihen, mihin suuntaan yhteiskunta sekä ympäristö kehittyy niin Suomessa kuin muualla maailmassa.

Houens Oddessa paikallisyhdistyksemme nuoret kohtaavat myös muiden maiden partiolaisia ja ymmärtävät, että kestävä kehitys koskee meitä kaikkia.

Haluamme tarjota nuorille mahdollisuuden lähteä ulkomaille ja partiomatkalle turvallisessa ympäristössä sekä vapaaehtoisille johtajille nousujohteisuutta ja uusia haasteita.

Tavoitteena on harjoitella johtamistaitoja tavanomaisesta viikko- ja perustoiminnasta poikkeavissa ympäristöissä. Valitettavasti näin ei voida nyt nurkan takana häämöttävinä kesäkuukausina tehdä. Syy lienee kaikille jo hyvin tuttu – korona.

Vallitsevan yhteiskunnallisen tilanteen ja virusepidemian vuoksi sekä Suomen hallituksen ja kattojärjestömme Suomen Partiolaiset ry:n suosituksia noudattaen olemme päätyneet siirtämään ulkomaanmatkaa vuodelle eteenpäin.

Tämä tarkoittaa enemmän aikaa tehdä varainkeruuta ja toivottavasti näin ollen myös yhä edullisempaa matkaa jokaiselle ilmoittautuneella.

Suunnitelmat ovat jo pitkällä, joten nyt voimme keskittyä yksityiskohtien hiomiseen ja matkakassan kartuttamiseen. Hansa 2020 -hanketta ei siis ole haudattu eikä haudata, vaan reissuun lähdetään joka tapauksessa – ennemmin tai myöhemmin.

Heidi Luoto

Paraisten Merikotkat ry:n viestintävastaava ja pestijohtaja, sekä Lounais-Suomen Partiopiirin aikuis- ja luottisryhmän puheenjohtaja

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*