Ei markkinoita Paraisten päivillä tänä vuonna

sommarklädda människor kring ett bord
Pargaisten Päivien työryhmään kuuluvat mm Lasse Andersson, Tove Hagström, Staffan Sundström, Eva Johansson, Fia Isaksson ja Pia Prost. Kuva: Carina Holm

Pitkän miettimisen jälkeen on Paraisten yrittäjäyhdistys yhteistyössä Paraisten kaupungin kanssa päättänyt, että Paraisten päivät järjestetään 28.-29. elokuuta, mutta tänä vuonna ei järjestetä markkinoita.

Yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Tove Hagström kutsuu tämän vuoden tapahtumaa ”kestäviksi Paraisten päiviksi.”

– Markkinat, jotka monet yhdistävät Paraisten päiviin, ei järjestetä koronaepidemiasta johtuen. Mutta Paraisilla tapahtuu kuitenkin paljon tänä viikonloppuna.

Yrittäjäyhdistys toivoo, että kaikki keskustan kauppiaat olisivat myöhään auki huomenna perjantaina ja suhtautuvat myönteisesti pienempiin ohjelmiin kaupoissa tai kauppojen läheisyydessä.

Torikauppiaat ovat tervetukkeita torille taksiaseman vieressä, mutta mitään sen suurempaa suunniteltua toritoimintaa ei ole.

Halli vierailee lauantaina

Myös öljyntorjunta-alus Halli on perinteisesti Kalkkisatamassa ja aluksen vieressä järjestetään näyttely laiturilla lauantaina 29. elokuuta kello 12–15.

Vanhat autot loistavat

veteranfordon på sandplan
Paraisten Retro Cars -yhdistys järjestää vanhojen ajoneuvojen kulkueensa Paraisten keskustan läpi lauantaina. Kuva: Pargas Retro Cars

Paraisten Retro Cars -yhdistys järjestää vanhojen ajoneuvojen kulkueensa Paraisten keskustan läpi lauantaina 29. elokuuta kello 13.30. Ajoneuvot ajavat noin kuusi kilometriä ja tekevät ylimääräisen kierroksen keskustan läpi ennen kuin kulkue päättyy. Ensimmäisenä ajaa Paraisten VPK:n Fordson B-paloauto vuodelta 1934.

– Ennen kulkuetta järjestetään yhdistyksen perinteinen näyttely Bantiksen kentällä. Toivomme näkevämme siellä yli 100 vanhaa henkilöautoa, kuorma-autoa, bussia, moottoripyörää ja mopoa, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Staffan Sundström.

Paraisten Retro Cars järjestää myös rompetorin vanhojen autojen varaosille ja muulle Skräbbölentien ja Café Kajutanin välissä.

Yhdistys julkaisee myös ensimmäistä kertaa kaksikielisen seinäkalenterin, jossa on menneeltä vuosisadalta ajoneuvoja, joita on ollut Paraisilla 1900-luvun alusta lähtien.

Sundström sanoo, että se on yhdistykseltä eräänlainen kulttuuriteko, kun yhdistys tällä tavalla esittelee vanhoja ajoneuvoja ja maisemia, joita ei enää ole.

Ympäristömessut järjestetään perjantaina

Ajankohtaisia kysymyksiä ovat, miten harvaan asutuilla alueilla käsitellään jätevesiä sekä aurinko- ja tuulienergia.

Saariston ympäristömessut järjestetään Brankiksen ulkopuolella perjantaina 28. elokuuta kello 14–20.
Ajankohtaisia energiakysymyksiä ovat muun muassa aurinko- ja tuulienergia ja miten harvaan asutuilla alueilla asemakaava-alueen ulkopuolella käsitellään jätevettä.

Tämän vuoden uusi näytteilleasettaja on Toinen Luonto Kuusistosta, jolla on kolmekymmentä erilaista linnunpönttöä ja ruokinta-automaattia linnuille.

Perjantaina kello 16 valitaan Vuoden ympäristöteko.

Palkinto jaetaan nyt toista kertaa. Viime vuonna ensimmäinen palkinto meni nauvolaiselle Pasi Paanaselle, joka omasta aloitteestaan oli kerännyt roskia Nauvosta yli sata tuntia.

– Olen kerännyt noin 150 jätesäkkiä ja ajattelin jatkaa, hän sanoi viime vuonna palkinnon saadessaan.

Hän aloitti roskien keräämisen ojista, jotka valuvat mereen estääkseen roskien joutumisen mereen.

– Mutta kun olin kerran aloittanut, en pystynyt lopettamaan, kun näin kuinka paljon roskaa teiden reunoilla oli, hän sanoi.

Ympäristömessujen järjestäjinä ovat Paraisten kaupungin ympäristöyksikkö, Valonia ja Saaristomeren biosfäärialue.

Carina Holm
045-131 9620/carina.holm@aumedia.fi
Käännös Timo Järvenpää

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*