Kulttuuri

Lähimusiikki kunniaan tämän vuoden Parfestissa

Toinen kerta toden sanoo, ainakin Parfest-tapahtuman suhteen. Ensimmäistä kertaa vuonna 2013 järjestetetty Kauppiaskadun minifestivaali saa jatkoa ylitettyään silloin odotukset keräten paikalle lähes 1 000 kuulijaa. Toivelistalla on vähintään saman verran yleisöä, sillä lippuja tapahtumaan on myynnissä

xUutiset

Pohjoismaista yhteistyötä parhaimmillaan

Kolmisenkymmentä leiriläistä Suomesta, Ruotsista ja Norjasta viettävät koko tämän viikon Pjukalassa. Siellä on käynnissä Pohjoismainen Kotiteollisuusleiri 2015. Entisen kansanopiston, nykyisin Axxellin toimipisteen, käytävillä kaikuu ruotsin, norjan ja suomensekainen puhe. Tässä ollaan päästy pohjoismaisen yhteistyön ytimeen.

Kolumnit

Ohjelmalistaukset ovat menettäneet merkityksensä

Joskus, ei niin kauan aikaa sitten, tv-ohjelmalistauksilla oli vielä jonkinlainen tarkoitus. Ainakin koululaiselle, joka halusi olla mahdollisimman pitkään hereillä vaikka maanantainen koulupäivä jo siinteli horisontissa. Oli kerta kaikkiaan pakko pysytellä hereillä maikkarin myöhäisillan rikossarjan kimpussa,

Kulttuuri

Sisaruksia ja olympiakävijöitä Vanhalla Malmilla

Onnistunut teatteriprojekti saa jatkoa lauantaina, mutta huutokauppa jouduttiin perumaan. Lauantain Vanha Malmi kutsuu -tapahtuman yhteydessä kaksi Henrik Grönroosin kynästä syntynyttä lyhytnäytelmää saavat ensi-iltansa. Kumpikin näytelmä esitetään päivän aikana kolmasti kello 10 ja 12.30 välillä. Esitykset kestävät

xUutiset

Koivisto juhlii kuun lopussa Paraisilla

Heinäkuun lopulla Paraisilla vietetään Koivistolta sodan jälkeen evakkoon joutuneiden karjalaisten perinteistä yhteistä tapahtumaa, eli Koivisto-juhlia. Parainen valikoitui pitopaikaksi pitkälti Matti Aggen ansiosta, sillä Turun ympäristön koivistolaisten yhdistyksen puheenjohtaja avasi keskustelun kaupungin suuntaan jo hyvissä ajoin.

xUutiset

Kalkutta oli unohtumaton kokemus

Paraislainen Julia Rask on viettänyt viimeiset viisi viikkoa Intiassa vapaaehtoistyöntekijänä. Toukokuun loppupuolelta lähtien on ollut mahdollista seurata Paraisilta kotoisin olevan lääkäriopiskelija Julia Raskin edesottamuksia vapaaehtoistyöntekijänä Kalkutassa (Kolkata) Intian itäpuolella. Hän on parhaaseen PK-tyyliin pitänyt kaksikielistä

Suunnistus

Amy Nymalm kiitti luottamuksesta nappaamalla EM-hopeaa

Pargas IF:n Amy Nymalm osoitti jälleen olevansa parhaimmillaan tosipaikan tullen – aivan kuten vanhempansakin. Nymalm kuittasi juniorien EM-kilpailujen pitkältä avausmatkalta hopeaa. Kisat käydään Romanian Cluj-Napocassa. Hopea oli jo hänen toisensa juniorien EM-tasolla, sillä viime vuonna hän

Kulttuuri

Kesäteatterin ensi-illan tunnelmia

Väkeä ja iloisia ilmeitä (ja muutama vähemmän iloinen ilme loppua kohti, kun lähes-kolmivuotias oli sekä väsynyt että käymäläreissun tarpeessa) riitti Teaterboulagetin eilisessä Loranga, Masarin & Dartanjang -näytelmän ensi-illassa Lillholmenilla. Esityksen jälkeen sekä Raaseporin kesäteatteri, Paraisten

Kolumnit

Kulmakaupan nostalgiaa

Aivan kuten Sol-Britt Wikström toteaa haastattelussa, Paraisilla oli vielä 25 vuotta sitten pieni päivittäistavarakauppa lähes joka kadunkulmassa. En voi olla kulkematta muutaman askeleen muistelmien tiellä. Muistan kuin eilisen sen ajan, jolloin kiiruhdin Parsbyn mäkeä alas

xUutiset

Erään aikakauden loppu

Viiimeinen pieni päivittäistavarakauppa Paraisten keskustan alueella on kaikessa hiljaisuudessa sulkenut ovensa lopullisesti. Viime viikon PK:ssa oli pieni kiitosilmoitus joka saattoi mennä monelta ohi. Siinä kauppias Sol-Britt Wikström kiitti kaikkia asiakkaitaan 37-vuotisen uransa ajalta. Tämä ura

1 85 86 87 88 89