xUutiset

Kauppa sulki ovensa ja linja-autot seisovat

18.9.15 Anja Kuusisto 0

  Paraisten keskustassa elämä jatkui suhteellisen normaalisti myös perjantaina. Linja-autojen puuttuminen asemalta taisi olla suurin murheenaihe. Elintarvikekauppa Valintalo, joka toimii myös asiamiespostina, oli suljettu klo 11 ja 13 välisen ajan. Kaupassa oli työvuorossa kolme henkilöä,

xUutiset

Liiketalosta voisi tulla katseenvangitsija

29.1.15 Anja Kuusisto 0

Kolme yrittäjää suunnittelee uutta liike- jag asuintaloa, jolla on mahdollisuuksia alueen vetonaulaksi. Helsinkiläisperustainen arkkitehtitoimisto Studio Puisto arkkitehdit työskentelee harvinaisen kiinnostavan Paraisten Kauppiaskatua koskevan tehtävän parissa. Niin sen kokee joka tapauksessa arkkitehti Emma Johansson. Hän kuuluu

Urheilu

”Joukkueen onnistumiseen tarvitaan hyvää johtoa”

22.1.15 Anja Kuusisto 0

Kun Mathias Lindström puhuu joukkueen muodostamisesta, siinä on paljon rinnastuksia työelämään ja järjestöihin. Voittoisa tiimi rakentuu hyvästä johtajuudesta, pyrkimyksestä yhteiseen maaliin, yksilöistä jotka ymmärtävät, että tärkeintä on joukkue, että kaikki ovat motivoituneita – myös ne jotka

Kolumnit

Kiitos ja hei!

22.1.15 Anja Kuusisto 0

Tällä kertaa tuntuu haikealta kirjoittaa tätä palstaa. Jäähyväisiä kun nyt kirjoitan. Parin työpäivän päästä työskentelen Åbo Underrättelserissä ja toimipaikkanani on Turku. Työnantaja on sama, Förlags Ab Sydväst-kusten. Vuosia Paraisten Kuulutuksissa kului ehkä enemmän kuin aluksi

xUutiset

Selvä enemmistö valitsi Nygrénin

20.1.15 Anja Kuusisto 0

Paraisten kaupunginvaltuusto valitsi Patrik Nygrénin uudeksi kaupunginjohtajaksi äänestyksen jälkeen. Hän sai annetuista 43 äänistä 31. Valtuusto valitsi valtiotieteiden maisteri Patrik Nygrénin Paraisten kaupungin uudeksi kaupunginjohtajaksi tämäniltaisessa kokouksessaan. Nygrén työskentelee tällä hetkellä kaupungin talousjohtajana ja seuraa

xUutiset

K-hallitus: Nygrén on Öhmanin seuraaja

13.1.15 Anja Kuusisto 0

Kaupunginhallituksessa ei ollut maanantaina ketään joka olisi halunnut äänestää kaupunginjohtajan valinnasta. Päin vastoin hallitus suosittelee nyt myös julkisesti että valtuusto valitsee ensi viikon kokouksessaan Folke Öhmanin seuraajaksi talousjohtaja Patrik Nygrénin. Ennen kokousta uskottiin että kaupunginhallitus

xUutiset

Nyt maistetaan Virttaan vettä

9.1.15 Anja Kuusisto 0

Keskiviikkona Paraisten vesi vaihtoi vedentoimittajansa Paraisten Vesi Oy:stä Turun Seudun Vesi Oy:hyn. Kun nyt miltei kaksi vuorokautta on mennyt siitä, kaupunki uskoo tässä vaiheessa Virttaaveden jo valuvan miltei kaikkien paraislaisten hanoista. Valituksia ei ole tullut,

Ei kuvaa
Kolumnit

Saaaristokaupunki saa uuden luotsin

8.1.15 Anja Kuusisto 1

Saaristokaupunki, joka hakee uutta luotsia. Sellaiseksi Paraista voisi ehkä tänään kutsua. Luotsin valitsemme tietoisesti nimitykseksi uudelle kaupunginjohtajalle. Kaupunginjohtajaa voi varmasti kuvata myös kapteeniksi, mutta eiköhän tehtävä oikeastaan muistuta enemmän luotsin tehtävää? Luotsin, joka avustaa alusta

Kulttuuri

Paraislainen Stocks hurmaa Voicessa

8.1.15 Anja Kuusisto 0

Tänä iltana paraislaiset muusikin ja viihteen ystävät voivat seurata paraislaismenestystä The Voice of Finlandissa. The Voice of Finlandin kolmannessa jaksossa kilpailee Paraisilla jo monta vuotta asunut englantilainen Kevin Stocks. Itse asiassa ei Stocks voi paljastaa

1 2 3 9