Akryylinaivismia à la Sam Fröjdö Hallonbladissa

Sam Fröjdö on tutumpi musiikin parista, mutta myös pensseli pysyy kädessä. Kuva: Anja Kuusisto

Hänet tunnetaan parhaiten muusikkona, säveltäjänä ja kuoronjohtajana, mutta helmikuun ajan suuri yleisö on myös voinut tutustua hänen kuvataiteeseensa Café Hallonbladissa. Sam Fröjdö viihtyy pensseli kädessään – ja on maalannut itse asiassa jo muutaman vuoden ajan.

Hänen “Akryylinaivismi”-niminen näyttelynsä on tosin uran ensimmäinen julkinen näyttely. Avajaisia juhlistettiin jo lähes kaksi viikkoa sitten 8. helmikuuta, mutta taulut ovat nähtävillä vielä helmikuun 28. pvään asti Hallonbladin aukioloaikojen mukaisesti.

Saadakseen näyttelyn kasaan, Fröjdö joutui lainaamaan osan tauluista nykyisistä kodeistaan, sillä suuri osa niistä on myyty jo aikaisemmin uusille omistajilleen.

– Asiakkaat ovat pääasiassa omasta tuttavapiiristä, tämä on ensimmäinen näyttelyni koskaan. Näyttelyn pitäminen kahvilassa on juuri oikea paikka, sillä en ole oikea taiteilija, jonka taulut sopisivat johonkin galleriaan. Lisäksi kahvilanäyttelyssä ne tulevat varmasti nähdyiksi, hän sanoo.

Mieskuoro. Aihepiiri on tuttu Fröjdölle. Kuva: Anja Kuusisto

Fröjdö painottaa olevansa täysin amatööri mitä kuvataiteeseen tulee. Hänen ammattinsa löytyy musiikin puolelta.

Tosin hän on käynyt yhden öljymaalauskurssin kansalaisopistossa ja pitää krokiista. Itse hän maalaa kuitenkin akryyliväreillä.

– Maalaan kotona, joten akryylivärit ovat käytännöllisempiä. Öljyllä maalatessa paikat kun tuppaavat suttaantumaan. Värikkäitähän nämä teokset ovat, rakastan värejä.

Maalausten aihepiiri löytyy usein luonnosta: lintuja, eläimiä ja luontoaiheita. Näyttelyssä on tosin mukana myös omakuva ja mieskuoroaihe.

– Kutsun tätä tyylisuuntausta akryylinaivismiksi, pidän naivistisesta taiteesta ja käyn mielelläni tämän tyylisuunnan näyttelyissä.

Fröjdö julkaisee kuvataideaiheisia päivityksiä Instagramissa nimellä @artbysamfrojdo.

PK
pku@aumedia.fi

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*