Mielipiteet

Joulun suuri sanoma

27.12.19 PK 0

Joulu on kaunis. Monet kotoisat ja kansalliset kristilliset jouluperinteemme ovat muodostuneet meille rakkaiksi. Jotakin saariston unelmajoulusta puuttui kuitenkin tällä kertaa – lumivalkoinen joulu sai sijan ainoastaan mielikuvituksessamme. Mutta lohduttakoon meitä se, että alkuperäinen joulu Jumalan

Kolumnit

Joulusta

20.12.19 PK 1

Joo, mutta okei, joululla on kuitenkin tärkeä rooli tässä kaamoksen ajassa.

Mielipiteet

Perintö ja kaikenlaista budjettiin liittyvää

19.12.19 PK 0

Houtskarin kunta sai sai perinnön, nykyisin osa Paraisten kaupungin osa valitettavasti. Nyt on käymässä valitettavasti niin, etteivät houtskarilaiset hyödy asiasta yhtään mitään, vaan kaupungin johto suuressa viisaudessaa päätti rahan Bläsnäsin rannan kehittämiseen. Herää erittäin mielenkiintoinen

Mielipiteet

Aktia pankki ja digitalisointi

12.12.19 PK 0

Aktia pankki sai sitten yhteistoimintaneuvottelut päätökseen, huvittavaa asiassa oli ettei muuta keksitty kuin pankkikonttorien sulkeminen. Syynähän on pikkulintujen mukaan se, että kuluja pitää pienentää ja asiakkaiden pitää digitalisoitua. Mikäpä siinä, mutta mennäänpä ajassa vähän ajassa

1 2