Valosta ja varjoista

Mikael Heinrichs.
Kun meillä on parasta aikaa meneillään valofestivaali Lux Archipelago, lucia-äänestys on kaartamassa loppusuoralle (olethan muistanut käydä äänestämässä?) ja olemme melko tarkkaan kuukauden päässä vuoden pimeimmästä päivästä, tuntui oikein sopivalta jututtaa sekä Paraisten kaupunkia että katuvalaistuksen huollosta vastaavan alihankkijan kanssa juuri valosta.
Aivan kuten Bjarne Ulriksson toteaa, harva asia saa ihmiset liikkeelle samalla tavalla kuin rikkinäinen tai puutteellinen katuvalaistus. Toinen asia saattaisi olla huonokuntoiset tiet.

Pimeät katuvalot – ja varjot – yhdistettynä huonokuntoisiin teihin? Se onkin sitten aivan eri juttunsa.

Toimiva katuvalaistus on ennen kaikkea turvallisuuskysymys, mutta myös yleisen viihtyisyyden kannalta valaistus on merkittävässä asemassa ainakin talvella. Pimeä kuja ei ainoastaan näytä pelottavalta, se on samalla omiaan heikentämään viihtyisyyttä omassa lähiympäristössään.
Käynnissä oleva Lux Archipelago -valofestivaali tuo osaltaan – ainakin tilapäisesti – lisää valoa pimeyteen, ja ennen kaikkea lisää sitä viihtyisyyttä. Kaikki valoinstallaatiot eivät ehkä ole niin ihmeellisiä – mutta ei niiden tarvitsekaan olla.
Mutta kun homman taitaa niin sen taitaa. Myös melko yksinkertaisin metodein voi saada näyttävääkin aikaiseksi. Kunhan jaksaa ja viitsii. Kuten herrat Janne Lindgård ja Olli Suorlahti väestönsuoja Luolassa tekevät nyt lauantaina. Ennen järjestyksessään kymmenettä Ambient Evening -tilaisuutta he järjestävät koko perheen työpajan jossa keskitytään nimen omaan valon ja varjojen yhteispeliin.
Varjoja ei myöskään tarvitse pelätä, ainakaan lauantaina Luolassa tarjolla olevassa muodossa olevia sellaisia.
Muita varjoja sen sijaan kannattaa välillä varoakin. Kuten sellaisia varjoja, joita viime viikolla pahoinpidellyksi joutunut kymmenvuotias tyttö tällä hetkellä todennäköisesti pelkää.
Valitettavasti yhtä ei voi olla olemassa ilman toista. Valolla ja varjoilla on saumatonta yhteispeliä. Hyvässä ja pahassa.
Mutta jos sen valon saa suunnattua täsmälleen oikealla tavalla, eivät varjotkaan ole kovin pitkiä ja pelottavia. Se on hienosäädöstä kiinni.
Pimeät katuvalot – ja varjot – yhdistettynä huonokuntoisiin teihin? Se onkin sitten aivan eri juttunsa.
Mikael Heinrichs
050 306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi