Sanotaan että viiden vuoden välein pitäisi vaihtaa jotain seuraavista: asunto, puoliso, auto tai työpaikka.
Taloa ei nyt voida vaihtaa, täällä on liikaa projekteja kesken. No, auto on itse asiassa vaihdettu muutama vuosi sitten ja saa kaikesta huolimatta kelvata vielä vähän aikaa. Ukkokultaa ei voi mennä vaihtamaan, ei ole tarvetta siihen ja sitä paitsi ei koskaan tiedä, vaikka saisi huonon vaihdossa. Vaihdoin sitten työpaikkaa.
Töitä ja uusia haasteita riittää, mutta nehän ovat juuri se, mitä kaipasinkin.
Ihan varovasti kuitenkin. 150 metriä itään päin seuraavaan rakennukseen. Työnantaja on vielä sama, niin kuin aluekin, eivätkä työtehtävätkään ihan hirveästi poikkea edellisistä mutta uudet seinät, uudet työkaverit, uusi esimies ja erilaiset rutiinit tekevät sen, että tämä tuntuu uudelta alulta. Ja totta kai tahdoin, että kaikki menee hyvin, mutta kuitenkin kahden ensimmäisen työpäivän aikana oli todella paljon pahaa karmaa liikkeellä.
Ensimmäisenä aamuna minun piti mennä pirteänä seitsemäksi töihin mutta sain illalla puhelinsoiton, että eräs läheinen on joutunut sairaalaan. Makasin yön hereillä odottamassa lisätietoja ja vasta aamulla matkalla töihin sain henkilön kiinni ja pääsin kysymään vointia. Kaikki oli hyvin jo silloin, onneksi, mutta uneton yö ennen työvuoroa ei tunnu hyvältä. Pastillia suuhun ja jatkamaan työmatkaa.
Mitä, nyt en taida pureskella pelkkää pastillia? Hampaasta lohkesi palanen. No ei ole edes totta! Alkaako se särkeä ja vihloa, lohkeaako se lisää? No ainakin se tietää hammaslääkärilleni lisätienestejä. Seuraavana iltapäivänä olin lähdössä kotiin työpäivän jälkeen ja istahdin autoon. Käynnistäessä se pyöritti laiskasti ja vähän ajan kuluttua ei jaksanut enää sanoa mitään. Jouduin hälyttämään paikalle mieheni akkukaapeleiden kanssa. Hän sai auton käyntiin ja pääsin liikkeelle. Akkukauppiaallakin luistaa bisnekset hyvin, en taida kuulemani mukaan olla ainoa jolla on auton akku hyytynyt. Taas pääsi talvi yllättämään autoilijan.
Onneksi töissä ei ole sattunut mitään, alku tuntuu ihan hyvältä. Oudolta kuitenkin tuntui, kun pienen ajan sisään sattuu ja tapahtuu. Melkoisen positiivisena ihmisenä ajattelen, että kyllä tästäkin vuodesta tulee ihan hyvä, vaikka ensimmäiset päivät eivät menneetkään ihan nappiin. Töitä ja uusia haasteita riittää, mutta nehän ovat juuri se, mitä kaipasinkin.
Eija Holopainen
Lähihoitaja jota kiinnostavat käsillä tekeminen ja uudet haasteet.
